maanantai 14. maaliskuuta 2016

Kauden avaus




Kauden avaus Läsäkoskella.



Joka syksy sitä tärisee viimeisillä reissuillaan kalassa ja vannoo viimeiseen asti, ettei mene talvella kalaan. Ei ennenkuin kelit ovat oikeasti plussalla ja se on edes jollain tasolla mielekästä puuhaa. Kevään tullessa ja auringon alkaessa taas paistaa, sekä teiden sulamisen myötä sitä jostain syystä alkaa haaveilemaan siitä ekasta tärpistä josta on aikaa jo kuukausia. Poltteet kalalle nousevat ja äkkiä huomaa olevansa vaihtamassa kahluuvehkeitä lumihangessa. Näin kävi tänäkin vuonna.






Ajatus lähti siitä kun soittelimme Matin kanssa ja puheeksi tuli korrikalastus, sekä samalla houkuttelu tulla kalalle tulevana vkonloppuna. Puhelun jälkeen laittelin muutaman viestin ja paketti alkoi hahmottua. Lauantaina Läsäkoskella kalalla tulisivat olemaan minä, Heikki, Maija ja Jugipoika. Kuitenkin ihan loppumetreillä tuli perus pari muuttujaa matkalle ja olimme loppujenlopuksi Heikin kanssa kahdestaaan. 



Reissu oli ihan vain muutamantunnin mittainen ja tarkoituksellakin. Lähdettiin nauttimaan enemmänkin auringosta tietenkin kalankiilto silmissä. Hyvin äkkiä selvisi kuitenkin sen olevan enemmänkuin helppoa. Itse menin saunasuvantoon saunan kohdalta kalalle, Heikin jäädessä suvantoa noin puoleenväliin aloittaen siitä. Aikamme kalastettua alkoi jo tuntua ettei kaloja taida tällä reissulla haaviin solahtaa. Tosin haavikin oli kotona, joten sen puoleen ei paineta. Aikamme kalastettua ja Matin tullessa ihmettelemään rantaan, tuntui kuin tuntuikin se kauden eka tärppi ja sitä mukaan kauden ensimmäinen taimen oli käsissä ja fiilis kieltämättä aika korkealla. 



Kuva: Matti Huitila, muokkaus: Atte Valkama



Tämän jälkeen kalastelin koko suvannon melkein myllyuoman niskalle asti. Heikki meni tässä vaiheessa myllyuoman alasuvannolle ja itse lähdin takaisin ylöspäin. Nyt kalastin vain ainoastaan muutaman potentiaalisen montun ja syvemmän uoman. Tässä vaiheessa rannan lähettyvillä kuuluikin ensimmäinen kunnon pintamolaus ja pasmat meni aivan sekaisin äänestä jonka oli jo unohtanut kunnes se kantautu tuttuna korville taas. KESÄ TULEE!!! 



Aikani kalastettua näitä kohtia sain ensin hennon tärpin ja muutaman heiton jälkeen sainkin kalan ottamaan ja hetken temuamisen jälkeen myöskin kuvaankin. Reissu oli kaikenkaikkiaan erittäinkin loistava, keli oli todella hyvä ja kalojakin tuli pari. Heikin epäonniksi ei tällä kertaa läsä tarjonnut kuin muutaman sumukorennon ja kuolleen myyrän polulla, sekä päänsäryn. Muuten ihan hyvä reissu tietääkseni myös Heikiltä.



Samalla sain kosketuksen uusiin kahluukenkiini, simmsin G3 jotka tuntuivat jo alkuminuuteilla erittäin hyviltä ja tukevilta. Näiden kanssa kun päästään tosissaan sinuiksi niin joessa mennään kuin tuulispää sen jälkeen. Ei pyöri enään nilkat ympäri.......toivottavasti ainakaan. Sekä samalla koitin tämän vuoden leechin street malliston laseja ja sanotaanko että mukavuus ja parantuvuus paranee entisestään ja tyylikkyyttäkään laseista ei puutu!










T: Atte Valkama










keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Läsäkoski




Läsäkosken nymfikurssit



Edelliskautena tuli kalastettua melkeimpä omat kalastuspäiväni pelkästään läsällä, niin treenatessa naisten kisoihin, kurssitettua ja ne pari hassua vapaa-ajan reissua. Läsä alkaakin pikkuhiljaa käymään tutuksi ja tälle kaudelle on suunnitteilla useampi reissu tuonne isomusten kotipesälle. 



Juttelimme viimekesänä Matti Huitilan kanssa useaan otteeseen tästä nykyajan nymfikalastuksesta ja sen tehokkuudesta, sekä mahdollisuuksista pitää 2-3kpl kursseja juuri tätä tekniikkaa opettaen. Saimme pienen suunnittelun jälkeen sovittua alustavasti 2 kurssipäivää, toinen kesäkuun 16:sta ja toinen hieman vaikeampaan aikaan 7.8.2016 



Kursseilla tullaan käymään läpi monia asioita. Esim: välineet, siimat, perukkeet, perhot, kahlaaminen, heittäminen ja muutamia pieniä kikkaykkösiä. Sekä illalla majoituksessa halutessaan voidaan sitoa perhoja ym. Kurssin sisällöstä saatiin erittäin hyvä. Paikalle saavutaan klo 12--> mutta kalastus alkaa vasta klo 15:sta. Tällä ajalla käydään läpi itse kohdetta, sen menneisyyttä sekä tulevaisuutta, joko itse Matin esittelemänä tai minun. Sekä kalojen oletettuja paikkoja ja mistä ja kuinka niitä lähestyä, välineet, perhot ym. 



Kalastus aloitetaan ja jokainen menee itsenäisesti kalalle, kokeilemaan ja saamaan esipoltteen pois. Tässä vaiheessa alan itse kiertämään ja käyn opettamassa jokaista henkilökohtaisesti jolloin paras hyöty saadaan irti. Muutaman kalastustunnin jälkeen vuorossa on lounas joka kuuluu kurssin hintaan. Lounaan lomassa voidaan käydä teoriassa asioita läpi. Tämän jälkeen vapaakalastus jatkuu ja itse käyn opastamassa jokaista taas vuorollaan. Hämärän saapuessa halukkaan saa jäädä tahkomaan koskea niin halutessaan ja loput menevät majoitukseen jossa käydään läpi päivän tapahtumia ym. Syödään ja kerrotaan kalajuttuja, sidotaan perhoja ym.



Aamulla kurssi jatkuu sitä mukaan kun kalastajat heräilevät ja saapuvat joelle. Itse menen sinne tietenkin sen ensinmäisen heränneen mukana. Aamun kalastus päättyy klo 12;00 jonka jälkeen on majoituksen siivous ja kamojen pakkaaminen, sekä kotia lähtö.



Kurssilla tulee olemaan testattavana Ikon Fishing Productsin kaikki vavat, siimat, perukkeet ym. Tämä toteutetaan siis yhteistyössä Läsäkosken ja Ikonin kanssa. Kurssilaiset saavat sitten tarvittaessaan pienen alennuksen IKON vavoista sekä tarvikkeista. Kurssin jälkeen alkaa ns. IKONdemo viikko, jossa on kaikki vavat kokeiltavana Matilta niitä pyytäessä.



Kurssin hinta tulee olemaan 165€/hlö, sisältäen opastuksen, luvat, ruuan sekä majoituksen. Ja ilmoittautuminen tapahtuu suoraan Läsäkosken kautta.



Tervetuloa kurssille, sekä jahtaamaan isoja, voimakkaita luonnontaimenia.


















T: Atte Valkama sekä Läsäkoski














tiistai 9. helmikuuta 2016

Pitkästä aikaa sorvin äärellä.




...Olihan se jo aikakin...



Täytynee taas pahoitella tätä lievää ja luovaa taukoa kirjoittelusta. Tosiasiassa ei ole ollut aikaa, eikä viimekesänä tullu juurikaan käytyä kalalla vapaa-aikana kuin muutamia kertoja ja nämäkin niin lyhyitä visiittejä jotta paljoa kirjoittamista ei reissuista jäänyt. En tarkalleen muista mutta ihan realivapaakalastus reissuja taisi tulla alle 5kpl ja niistäkin yksi rahoituksen jälkeen. Viimevuosi meni enimmäkseen kurssittaessa ja kisaillessa enemmän ja vähemmän menestyksellä. Hammonjoelta keväällä voitto ja syksyltä sija 2. Sekä kotalankoskilta harvinainen sija 4 jaksopisteiden ollessa tasan myös voittajan kanssa. Eli sijat 1-4 olivat samoilla jaksopisteillä. Liekkö ensinmäinen kerta historiassaan.Sekä kymiopen voitto 2015.



Läsäkoski kuitenkin antoi viimekesänä paljon, niin kurssittaessa kuin treenatessa sekä paikkaa tutkiessa. Läsäkoskella tuli vietettyä paljonkin aikaa, mm. valvoessa naisten kisoja ja valokuvaillessa. Sekä naistenkisoihin Maijaa treenatessa ja alustavaa tutkimusta tehdessä tuleviin 2016 kevään karsintoihin. Läsältä nousi kuluneen kesän aikana omalle kohdalle mahtavia saaliita. Muutamia 60 ylityksiä, sekä useita 50 ylityksiä. 50cm alituksia tuli todellatodella paljon, mikä kertoo lupaavasta läsän tulevaisuudesta. 



Vuosi meni aikalailla kolmessa osassa. Messukausi, kisakausi ja finaalit, sekä EM-kisareissu. Itse en ollut kilpailevana jäsenenä vaan joukkueen mänätserinä sekä pienenä henkisenä tukena ja testaajana. Italian reissu oli erittäin hyvä ja onnistunut, eikä mitallikaan kauas jäänyt. Reissusta iso kiitos koko joukkueelle, Sandro Soldarinille, sekä kaikille yhteistyökumppaneille ja sponsoreille jotka tämän kisamatkan meille mahdollisti.



Nyt kuitenkin puhaltaa uudet tuulet vähän jokasuunnasta. Putkihommat alkaa olla taakse jäänyttä aikaa, uusia juttuja kehitellään jatkuvasti ja koitetaan löytää uutta puhtia niin työhön kun kalastukseen ja sen ympärillä pyörivään hulabaloon. Tänävuonna en toimi enään EM-joukkueen managerina, vaan aloitimme uuden aluevaltauksen ja ensikertaa suomen historiassa naisten joukkue lähtee edustamaan suomea puolaan EM-kisoihin syksyllä 2016 ja toimin tämän porukan managerina ja puuhamiehenä tämän vuoden. Alustavasti homma näyttää erittäin lupaavalta ja mielenkiintoiselta. Aiheesta tuleekin somemaailmaan jossain vaiheessa lisää infoa ja hölinää joten jätetään se vielä siltäosin auki.



Ensikesänä tulen myös vetämään Läsäkoskella ainakin 3 kurssia nymfikalastuksesta. Kesäkuussa, heinäkuussa ja elokuussa. Vaikeusaste nousee sitä mukaan mitä myöhemmäksi kausi menee, joten suosittelen varaamaan paikan kuukauden mukaan mitä haastavampaa kalastusta ja opastusta haluaa. Kursseista tulee enemmän tietoa niin facebookkii läsän sivuille, kuin läsän nettisivuille sekä tänne. Kursseilla tullaan käymään aina välineistä solmuihin ja perhoista tekniikoihin, uitoista vippaskikkoihin asti kaikki läpi. Kurssit tulee kestämään 24h. 



Ensikesä myös menee varmasti aika lahjakkaasti naistenjoukkueen kanssa reenaillessa mahd.paljon porukalla. Joten mielenkiintoinen kesä on tulossa.



Kilpailun osalta ajattelin tänävuonna myös panostaa siihenkin hommaa. Viimevuosi meni vähän penkin alle ja uupumuksen, sekä työasioiden vuoksi en puoliakaan kisoista muista edes käyneeni. Tänävuonna ajatus on panostaa ja reenata, sekä kilpailla tosissaan ja toivottavasti yltää sille tasolle missä tietää että on mahdollista olla. Se ei ollut viimekesänä siellä. Myöskin blogin osalta ajattelin ryhdistäytyä ja alkaa kirjoittamaan taas kunnolla, sekä päivittämään useammin.



Tänävuonna myöskin olisi tarkoitus päästä lappiin, sekin viimekesänä jäi ihan parinpäivän kopaisuksi, syy tällekkin reissulle oli selkeä ja tarkoitus oli vain päästä hälinän keskeltä pois ja lataamaan hieman paristoja ennen finaaleita jotta ne kulkisi ja keskittyminen pysyisi kasassa eikä puoliteholla kuten suurinosa vuodesta kului. Muistakaahan muutkin levätä välillä ennenkun  se on liian myöhäistä.



Mutta tästä on hyvä lähteä vuoteen 2016 uusin kujein ja uusin asentein. Olkaa kuulolla, sillä taas alkaa tapahtua niin blogissa kuin netissä ja naamakirjan ihmeellisessä maailmassa. Muistakaa käydä pilkillä ja pilkkikää munkin puolesta sillä meikäläisen juttu se ei ole... Ja kuten tiedän niin kaikki haluaa nähdä kuvia enemmän kun lukea tekstiä niin tässä muutama "onnistunut" otos viimevuodelta.


























































Writed by: Atte Valkama








keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Kiirettä ja karsintoja



Kiirettä pukkaa


Kausi on tosiaan edennyt vauhdilla ja aika huomaamatta. Yks kaks puihin ilmesty lehdet ja nurmikkokin pitäis perkäle leikata. Työt ja karsinnat vaativat aikansa ja voimansa, paperihommat ja perhonsidonta myös. Joten ylimääräiset näpyttelyt on minimoitu. Nyt kuitenkin päätin tehdä lyhyen ja pika kertomuksen kuluneen kauden kalastuksesta.




Kilibailut:


KymiFishingOpen2015 - Jo kolmatta vuotta peräkkäin osallistuimme yrityssarjan kisaan ja edustaen tietenkin seuramme pääyhteistyökumppania Ruoto Oy:tä. Joukkueessa oli tänä vuonnakin Juho Strandman, minä ja openin ensikertalainen Janne Erämies. Kalastus tuntui jotenkin todella vaikealta ja kaloja löytyi muutamia aina sieltä täältä. Sellaista todellista hotspottia ei meinannut löytyä ja tuntui jotta taas sija 4. alkaa olla todellista. Kuitenkin kaikesta huolimatta saimme tasaiseen tahtiin kaloja ja tipputelut pysyivät minimissään. Saimme kaikkiaan 41kg kirjoa ja pojan kotia. Voitto siis tuli, joten voi olla tyytyväinen kauden aloitus kisaan joka samalla toimi kauden avauksena. Niin ja sama kaava jatkunee kahlaamisen osalta, 3:s askel joessa ja siellä käytiin jo leukaa kastelemassa.












Karkkila: Eka päivä sujui kohtalaisen hyvin ja kaikki tärpit mitä sain pysyi myös haaviin asti kiinni. Toinen päivä menikin sitten yhdellä blänkillä ja kisa oli pelattu. Tosin ekana päivänäkin tärähti blanchot vikalta jaksolta. Täälläkin n. 2min ennen loppua vein killeä mittaukseen ja takaisin lähtiessä sain vielä yhden kiinni ja samalla huomasin olevani selällään rantavedessä, joten uimalta ei vältytty täälläkään... sijoitus 12/24.... Kuvassa Ville Ristolainen....





Julkujärvi: Ekan jakson blänkit pilas koko kisan + koko päivän tuuli pyöri ja sai heittää vastatuuleen joka nurkassa missä satuttiin olemaan. Suoranaisesti vitutti koko kisa ja kaikenlisäksi missasi vielä ekan erän Suomi-Venäjä matsistakin. Sijoitus 21/28



Risulampi: Täällä onnistuminen oli ihan itsestä kiinni, joka jaksolla oli tapahtumia ja mahdollisuuksia. Jostain syystä kalat eivät vain pysyneet kiinni tai piuhat ei kestänyt. Sijoitus 16/24



Ahvenlampi: Liikaa karkuutuksia ja pinturit unohtui kotia. Vikalla jaksolla olisi todella tarvittu. Tosin veneen kanssa oli melkosta säätöä koko eka jakso. Liitoankkuri tippu, airot tippu, venekaverin perhot oli kokoajan jossain muualla kun vedessä, tuuli pyöritti venettä miten sattui, venekaverin venepenkki meinas tippua veteen ym pientä. Mutta ei se auta selitellä vaan opetella taas pikkuhiljaa kalastamaan jos finaaliin mieli tekee.. Sijoitus 30/39







Seuraavaksi sitten Hammonjoki, Survonen, Kannantakainen, Kotalankosket, Pyhäjoki ja Iijoki. 

Koitetaan saada homma kulkemaan taas ja kalat pysymään haaviin asti....




Vapaa-ajan kalastus:


Tainionvirta: Tällä reissulla oli tarkoitus vain lähteä koulimaan nymfipuuhaa Pukarisen Petrille, joka osallistui Karkkilan seniori ääsämmiin. Kalastus oli aika vähäistä ja pikaista. n. 2h heittelyä ja tuloksena muutama taimen, sekä muutama harjus + uintireissu.



Hammonjoki: Hammolla oli vain ihan pikkukalojen lirkkimistä reeni mielessä. Kaloja löytyi hyvin ja kisaa varten varmistus uitettaviin perhoihin. Hammo on aina mukava ja aina vain mielenkiintoisampi paikka kalastaa. Se on niin jotenkin hetkestä kiinni millä ja miten saa kalat parhaiten ottamaan, tähän kun lisätään kalojen arkuus ja joko todella kirkas tai samea vesi, koskaan ei voi etukäteen tietää mitä tuleman pitää. 






Muuramenjoki: Tämä reissu oli vain hupia ja ennalta sovittu että tulemme viettämään enemmän aikaa Muurmannin terassilla kuin kalassa. Kalastelimme ehkä n. tunnin ajan ja todellakin terassi veti puoleensa huomattavasti paremmin. Mukava päivä joka päättyi kaupungin valoihin railakkaissa tunnelmissa. Toki tässäkin kerkesin vetäistä perseelleen rantaviivaan ja vyötäröhousut jalassa tuloksena oli märät bokserit.. Näin se vain tuntuis menevän, ei koskireissua ilman vesihörppyä..



Survonen: Täällä kävimme reenaamassa tulevaa skabaa varten, ei niinkään kille mielessä vaan särki, ahven ja lahna. Alkuun tuntui todella vaikealta löytää mittoja täyttäviä kaloja. Kuitenkin kun tekniikka löytyi kohdalleen ja perhot alkoi tulosta syntymään todella hyvällä vauhdilla. Reenireissu oli myös erittäin fiksu, koska aikaisemmin täällä en ollut käynytkään. Joten nyt tietää edes vähän mitä tuleman pitää ja millaista vettä kalastetaan. Tästä kisasta tulee erittäin mielenkiintoinen sillä mahdollisuuksia on pärjätä varmasti niin kirjoa onkimalla kun muitakin kaloja. 




Tälläinen on ollut kevääni kaikenmuun ohella, valitettavaa on että blogia en kerkeä/jaksa päivittää tällä hetkellä niin kovalla tahdilla kuin edellisvuosina. Kirjoittaminen ei kuitenkaan lopu, vaan julkaisuja tulee hieman harvemmin. Yritän toki parhaani mukaan näitä julkaista, mutta työt ennen hupia vai miten se meni..




Nyt lähdenkin tästä vielä pakkaamaan viikonlopun kisoja varten. Hammonjoki ja Survonen on siis perättäisinä päivinä joten mukaan tarvitsee käytännössä kaikki mahdolliset välineet. Sekä kirjoittamaan pari laskua ja pakkaamaan työkalut sekä tarvikkeet autoon ja aamulla starttaan kohti Kotkaa, josta Helsinki ja täältä taas Hammonjoen kautta Survoselle ja sunnuntaina kotia. Ei muutakuin kanssakalastajille kireitä siimoja tälle pitkittyneelle keväälle ja toivotaan notta tulvat hellittäisi pikkuhiljaa ja kala saataisisiin koskeen jokapaikassa.








Writed By: Atte Valkama 

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Tuleva kausi 2015




Paljon taas tapahtuu



Tulevana kautena on paljon erinlaisia hienoja asioita kalastuksen parissa. Kautta on tietenkin mennyt jo tovi ja yksi Skotlannin reissu heitetty heti tammikuun alussa. River Tweed Grayling kutsukilpailuihin. Siitä on jo sen verta aikaa vierähtänyt eikä reissusta muutenkaan paljoa kerrottavaa jäänyt. Sanotaanko että kuva kertokoon enemmänkuin tuhat sanaa.



Minä ja Esä Pölkki, pikkuinen 26m/sek tuuli + 1m tulva



Kuitenkin tulevasta vuodesta sen verran, karsintoihin on haettu, sekä toimin ainakin vuoden 2015 EM-joukkueen managerinä. Eli italian kisoihin olisi tarkoitus suunnata poikien avuksi ja tueksi. EM-joukkueella onkin ollut alusta asti hyvä syke päällä ja yhteistyökumppaneita on löytynyt jo. Lisää toki tarvitaan ja tällä kertaa erikoisuutenamme onkin muutamat räätälöidyt perhokalastuskurssit joukkueen puolesta. Vanhankaupunginkoskella Helsingissä, sekä Läsäkoskella Kangasniemellä. Toki ehdotuksia otetaan mielellään vastaan ja pystymme räätälöimään tarpeidenmukaisen kurssin 2-10hlö:lle muuallakin kuin edellämainituissa kohteissa. Joten kysyä kannattaa!!! Itse olen ainakin seuraavilla perhokalastusmessuilla sekä Oulun erämessuilla. Joten tulukeehan juttelemaan.

Kannattaa myös seurata joukkueen omaa blogia.

Haluankin jo tässä vaiheessa kiittää kaikkia mukana olleita. 

JS-Multi Service Oy


Ensikesän tarkoitus olisi tietenkin kalastella mahdollisimman paljon ja saada karsintojen kautta se finaalipaikka. Myöskin joukkue äsämmät olisi tarkoitus Karkkilassa kalastaa. 


Vapaa-ajan reissuja tuskin ihan kauhean montaa tulee, mutta lappiin olisi tarkoitus päästä ainakin 2reissun verran ja jos oikein hienosti käy, tulee Englannista, Skotlannista sekä Hollannista vieraat mukaan. Toki jos työt antaa myöten, niin Italiaan kisavesiä reenailemaan. Ennen kisarauhoituksen alkua. Se on tosin vielä kaukainen ajatus...


Kalastuskausi alkaa 16.3 Muuramenjoelta Jussin kanssa, uusien sidontamateriaalien ja koukkujen testailulla. Tosin niitäkin pitäisi ensin sitoa mitä joella sitten kokeilla.


Kuten varmaan huomaatte niin päivitystä ei ole ihan hetkeen tullut, niinkuin arvelinkin kun yrittäjämaailmaan suuntasi. Koitan kuitenkin parhaani mukaan taas päästä päivittämään tätä mahdollisimman paljon. Pari tekstiä ainakin tulee uusista materiaaleista ennen kunnollista kauden alkua...


Ei muutakuin kaikille oikein hyvää kautta 2015 ja kohtahan se sumariaika on ovella, joten innokkaimmilla varmasti jo sormet syyhyää kun aurinkokin pikkuhiljaa alkaa lämmittämään..



Itseasiassa kausi on oikeastaan osaltani alkanut Skotlannissa, sekä viimeviikonloppuna GoExpo messuilla. Siellä kun sitä näkee paljon tuttuja ja tapaa paljon uusia tulevia tuttuja niin kalajuttuja tulee puhuttua ja sitäkautta tietenkin alkaa kuumotus itselläkin.



Leech Eyewear, uusi malli, Jani Haavisto ja juostenkustu kuva




Kesää kohti!!








Writed By: Atte Valkama




perjantai 14. marraskuuta 2014

Tehdään hyvää




Junnuille perhoja



Pietari toisiaan kirjoitti blogiinsa tyhjentäneen rasioitaan ja lahjoittavan perhot jollekkin alle 18vuotiaalle juoniorille hyvien perustelujen pohjalta, miksi juuri hän ansaitsisi kyseiset perhot.



Postia tuli sen verran reilusti, että Pietu laittoi meidän seurassa oleville viestiä kyseisestä asiasta ja kysyi olisiko joillakin perhoja joista voisi luopua. Kaikkihan ottivat rasiat esiin ja laittoin syksyisen siivouksen käyntiin.


Kaikenkaikkiaan perhoja saimme kasaan reilut 1400kpl. Jokainen junnu joka lähetti hyvät perustelut saa n.90 perhoa. 



Perustelut löytyvät kokonaisuudessaan täältä jolla perhoja pystyi itselleen saamaan.




Fly Fishing Club Jyväskylä teki hienon eleen ja perhot tulevat varmasti kovaan ja parempaan käyttöön kuin vain meillä, joilla ne on ollut rasian täytteenä jostain kumman syystä. Vaikkakin kaikki perhot olivat siis ihan perus kalastus perhoja, joilla osalla oli kalastettukkin ja osalla ei, osa tehty hätäpäissään "väärään" koukkuun ym. Sekä eihän sitä kahta kesää voi samoilla perhoilla kalastella, saati kisailla.. 




Tälläistä voisi myös muutkin seurat miettiä, eikä välttämättä seurat vaan ihan yksittäisetkin perhokalastajat joilla varmasti on paljolti ylimääräisiä perhoja kaapit ja rasiat täynnä. Moni junnu joka on innostunut perhokalastuksesta, jonka vanhemmat eivät kalasta. On niiden vaikea selittää kyseistä lajia ja saada vanhempien tukea asiaan, se ilmeni perusteluista. Toki perhot maksavat 2€-5€ kpl ja jos viikkoraha on esim sen 5-10€ niin ei niillä kuuhun mennä. Tämän jälkeen tulee pelko perhojen menettämisestä puihin, puskiin, pohjiin ja muihin ja ei pääse täysillä harrastamaan kun ei vain ole niitä perhoja ym ja vanhemmilta ei liikene jokareissun jälkeen rahaa uusiin perhoihin.



Joten haastankin kaikki jotka lukevat näitä blogeja, sekä heidän seurat ja kaverit tekemään talvisiivouksen ja laittavan perhot jakoon. Jos ei muuten niin tehkää vaikka paikkakuntanne kalastusliikkeen kanssa jokin tempaus tai tapahtuma jolla tavoitatte nuoria.




maanantai 27. lokakuuta 2014

Joukkue ääsämmät 2014



Jussin joukkue



Joukkuekisat olivat ensinmäiset laatuaan itselleni. Viimevuonna peruutin mahdollisen paikkani sillä kyseessä oli kohde jota en voi kertakaikkiaan sietää tai suositella kenellekkään. Tänänkin vuonna annoin toisaalta paikkani kakkosjoukkueesta, mutta erinäisten tapahtumien seurauksena lupauduin kuitenkin lähtemään kisoihin ja nimenomaan kolmosjoukkueeseen. Sillä olihan siinä joukkueessa Jussi ja Jugipoika. Juurikin ne herrat joiden kanssa kaikki alkoi tai pikemminkin se kalastamaan opetteleminen ja ei sen puoleen, luotto jätkiin oli kova. Kutina oli sellaane jotta mitalli tuloo jos vain pystytään pitämään oma pakka kasassa ja rennonrempseä meno ja mekkala.



Meidän porukka nosti muistaakseni lapun B ryhmään joka aloitti kalastuksen lauantaina Ahvenlammelta. Minä ja Jussi veneeseen ja Jugi kellurenkaaseen, sillä Jugi taisi olla ainut meidän joukkueesta jolla oli edes jonkinsortin kokemus renkaasta, tosin yhtä ymmällään sitä aamulla pumpattiin kasaan ja mietittiin mikä tulee mitenkinpäin. Eli toisinaan homma oli ihan hallinnassa. Jonkunsortin sotasuunnitelmaa siinä koitettiin tehdä, päätettiin että jokainen heittää sillä siimalla minkä parhaaksi näkee ja thäts it.


Jakso 1: Ahvenlampi

Itse sain venepariksi Kinnusen Santerin ja Jussi taaseen Markus "magezu" Tuloiselan. Homma lähti sillä liikkeelle notta lupa soutamiseen annettiin ja aloitin soutamisen. Hetki siinä sivakoitiin kunnes Santtu sanoi että ihankuin veneestä olis tippunu jotain....... TAKAS TAKAS TAKAS, saatana sun vapa uppoo!!!!! Minä lähdin peruuttamaan niin nopiaan kun pystyin, mutta vapa ihan kuin vittuillessaan kellu siihen asti kunnes päästiin jo nappaamis etäisyydelle, sen jälkeen ihan kuin järvi olisi imaissut sen veden alle... Luulisi että tilanne olisi vituttanut ja niin varmaan monia oliskin, mutta ei kyllä saatu aikaiseksi kuin naurua ja tilanteen soutaa takaisin rantaan ja hakemaan autosta uutta kelaa... Varavapa oli mukana, mutta kelat autossa. Niin ainakin luulin, hetken koluttua auton konttia tajusin että sinnehän ne saatana jäi mökille... Ei muutaku lompsis takaisin rantaan ja Santtukin huomasi luultavasti kävelystäni jotain ja huusi että minkä siiman haluat? FastInter kiitos ja Santtu ystävällisesti kaivoi laukustaan kelan jossa fästi kiinni... Takas veneeseen ja kalapaikalle. Vihellys tuli ja sai aloittaa, Santtu alkoikin heittämään ja itse aloin kietomaan perukkeeseen liitsejä kiinni.

Jakso kuluikin meiltä suht samaa tahtia, molemmilla taisi mennä 2kertaa piuhat poikki, ja usemapi karkuutus. Loppujenlopuksi saatiin kuitenkin kalakin veneeseen Santun toimesta ja tämä se vasta kruunasi onnistuneen jaksomme, sillä kalalta roikkui suolet ulkona ja silti liitsi maistui. Saatiin siis eka kala veneeseen asti ja johan oli näky! Tämän jälkeen Santtu sai vielä toisen ja itse sain kovalla loppukirillä 3killeä veneeseen. Jussi oli myös vedossa ja sai muistaakseni myös 3kalaa ylös, ainkin 2. se on varma. Jugilla taas ei ollut tapahtumia ja mies jäi vielä ilman avauskalaa.

Kuitenkin hyvä veto meidän joukkueelta sillä monet jäivät ilman kalaakin tai saivat vain yksittäiset kalat.

5 tai 6 kalaa ja jaksovoitto.




Jakso 2: Ahvenlampi

Suunnitelmaan ei tarvinnut tehdä muutosta siimojen tai muidenkaan suhteen sillä vaihtoehtoja kuin ei ollut. Jakso sujui tasaisesti ja kaikkiaan neljästä tapahtumasta sain veneeseen asti 3kalaa. Myös Jussi sai yhden, sekä Jugi avasi tilin ja otti yhden kalan. Koko joukkue siis veti kalaa, huikee juttu!!

5kalaa ja jaksosijoitus 2


Jakso 3: Risulampi

Oli vuorossa bänkkijärvi ja lounaan jälkeen suuntasimme rantaan kasaamaan settejä. Tässä vaiheessa hieman nauratti kun jokainen kasasi yhden setin, ei varasettejä ollenkaan. Ykkösjoukkueemme Jyrkilläkin oli jo pelkästään enemmän vapoja mukana kuin meidän koko joukkueella mikä herätti lievää hilpeyttä kanssakilpailijoissa. En ihan tarkalleen muista kuinka tämä jakso meni, mutta uskaltaisin väittä että Jussi, sekä Jussipekka saivat kalan täältä ja itse jäin ilman vaikka pari tapahtumaa olikin. 

2kalaa ja jaksovoitto


Jakso 4: Risulampi

Jussi jatkoi uskomatonta suoritustaan ja nappasi taas mittaukseen yhden kalan, hetki tämän jälkeen karkuutin itse yhden jo ns. "varman" kalan. Siima takertui rannalla törröttäneeseen oksaan ja kala irtosi. Muistaakseni tämä oli meidän ainut kala tältä jaksolta.

1kala ja jaksosijoitus 2


Ensinmäinen päivä meni siis meidän joukkueelta erittäinkin hyvin, blänkit vältettiin jokaiselta jaksolta ja 6pisteen turvin olimme puhtaassa johdossa, muistaakseni toisena ollella oli ekanpäivän jälkeen 14pistettä. Joten hyvillä mielin ja jostainkumman syystä kävimme vielä suhteellisen aikaisin nukkumaan. Oluttakaan kun ei ollut....







Toinen päivä:


Jakso 5: Risulampi

BLÄNKIT!!!! itsellä ja Jugilla yhdet tapahtumat, hennot vedot. Ei mitäääääään muuuta!!

0kalaa ja jaksopisteet 8



Jakso 6: JUSSIIIIII!!!!!!! kultaisilla käsillä mies pysty nöyryyttämään meille yhden kalan tältä jaksolta meidän onneksemme se oli tulleista kaloista suurin ja tällähän otettiin taas jaksovoitto! bäk in game!! Itsellä yksi hutitälli pinnalla lilluneeseen boobiin, hetkeä myöhemmin sama kävi Jyrkille viereisellä biitillä, tosin hetkeä myöhemmin se sai sen vielä haaviin asti.

1kala ja jaksovoitto






Jakso 7: Ahvenlampi

Tällä kertaa oli kelatkin mukana ja ruokatunnilla sattui vielä tapahtuma jota en olisi ihan heti uskonut. Makoilin siinä maassa ja minulta tultiin kysymään että olisko jotain hukassa? Sanoin että ei tavallaan. Tiedän kyllä missä se vapa on, mutta sinne on vain kovin vaikea mennä hakemaan.. Kaveri tempas takakontin auki ja sanoi saaneensa ekalla heitolla sukan ja toisella mun vavan... Luulisi suuremmalla todennäköisyydellä saavan edes kalan kuin tuollaiset saaliit... No kuitenkin, oli aika mennä ongelle taas. Vaihdoin itselle Sweeppi siiman ja sanotaanko että omalta osaltani kyllä virhe, kyseistä siimaa kun en ollut aikaisemmin heittänyt, oli tartuttamisen kanssa todella suuria ongelmia. Sain muutaman tärpin ja ne eivät vain jostain syystä jäänyt kiinni, ei niin ei.. Vitutti ja turhautti kyllä suuresti. Jussi ja Jugi näytti mallia ja otti molemmat yhdet kalat.

2kalaa ja jaksosijoitus 2


Jakso 8: Ahvenlampi


Itsellä samaa paskaa, kun ei tartu niin ei tartu. Aivan lopussa vaihdoin vielä fästin kiinni ja sain katkotettua 2:t tapsit. 0,18 ei kestänyt sivutapsissa Ahvenlammen turbolohille. Tällistä poikki... Asiaa kuitenkin helpotti Metso Petteri joka manasti yhtä tavalla minun suoritusta kun minä itsekkin. Tosin oli sillä jaksolla hauskaakin kun Petellä meni varmaan jokin "ötökkä" kurkkuun kun puolessavälissä jaksoa kurkkua kutitti niin notta meinasi oksennusrefleksi tehdä tepposet... Luojalle kiitos "ötökkä" kuitenkin irtosi ennen kun yrjö lenti. Jossain vaiheessa Jussi souti ohi ja näytti sormella että yksi tullut ja heilutti nyrkkiä.. Onse kova, onse niin saatanan kovassa vedossa!! Soudettiin UkkoMetson kanssa lähemmäs lähtörantaa ja kuulin kun Jugilla suu käy ja naurua kuuluu, tätä ei kuulunut eilen joten tiesin herran saaneen vähintäänkin yhden kalan. Rantaanpäästyä jakson loputtua Jugi ilmoitti että 3kalaa tuli ylös ja yksi karkas... Aivan helvetin loistavaa!!!!

4kalaa ja jaksovoitto.







Joukkuekisat menivät odotettua paremmin, mutta niinkuin aina niin parannettavaa jäi. Yksi blänkki koko joukkueelta varmasti jää mieleen, sekä omalla kohdalla tuo vavan pudotus sekä tartuttaminen. En tiedä missä oli vika, joka jaksolla tapahtumia kuitenkin oli, mutta ei niin ei. Joukkueen osalta kalat jota sain, tuli kuitenkin tärkeeseen paikkaan, kuten myös jokaisen kalat. Jussille kuitenkin kuuluu meidän joukkueen osalta ehdottomasti suurin kunnia! 8 jaksoa josta mies veti vaatimattomasti 7jaksolta kalaa. Toki parannettavaa jäi Jussillakin, karkuutuksia tuli ja myöskin mahdollisuus oli 8:lta jaksolta saada ja miehen tuntien se ei riitä, jos mahdollisuus on parempaankin suoritukseen. Jugilta kanssa tuli kalat aivan loistavaan saumaan ja viimeisen jakson 3kalaa oli aivan huikea suoritus.



Vaikka en järvikalastuksesta tykkää, oli joukkue kisat positiivinen kokemus. Järjestelyt olivat hoidettu erittäin hyvin ja homma toimi läpi viikonlopun. Kiitokset kaikille mukana olleille ja erityiskiitos Kuneliuksen herralle vavan onkimisesta.



Tänävuonna kun omat finaalit eivät olleen mitenkään kovin onnistuneet, niin joukkuekisoista tullut kulta kruunasi tämänvuoden. 



1. FFCJKL 3 ( Jussi, JussiPekka, Atte) 18pts
2. FFCJKL 2 ( Rysä, Juho, Aapo ) 25pts
3. KSPK 1, 35pts
4. FFCJKL 1 ( Tuomas, Pietu, Jyrki ) 35pts
5. Pirkanmaan Perhokalastajat 2, 35pts







FFCJKL:n kolmoisvoittokin oli todella lähellä, sillä neljänneksi sijoittunut ykkösjoukkue tuli tasapisteille Kspk:n kanssa...


Ei muutakun eteenpäin ja tässä tulee vielä tänävuonnakin teksiä jonkunverran. Kiirusta on piisannut ja kirjoitukset venyneet, mutta parempi näin kun se että tylsissään kirjoittelisi paskaa tekstiä.