keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Askel kerrallaan.



Ei askel, vaan lyhyt askel kerrallaan.



Pitkästä pitkästä aikaa edes muistin blogini olemassa olon. Kirjauduin ja ihmeellistä, mutta täällähän on ihmiset käynyt edelleen lukemassa juttuja vaikka hiljaista on ollut kirjoitusten puolesta. Voisin pahoitella siitä, mutta tälläkertaa en niin tee. 



Kirjauduin sisään ja tuli halu kirjoittaa hieman ehkä joillekkin synkempi, joillekkin selvitys, joillekkin selitys, joillekkin tarina, joillekkin kokemus, joillekkin samaistus, joillekkin yhdentekevää. Vuodet vierii ja paljon tapahtuu. Yleensä hyviä asioita ja kokemuksia, tai vain niistä puhutaan. Huonoista kokemuksista kuiskitaan ja myhäillään. Näinähän se vain menee. Suomalainen on juro ja se ei muuksi muutu. Ajattelin kuitenkin kertoa näin julkisesti oman epämielyttävän tarinani, ehkä siitä on jollekkin apua. Jotkut varmasti nauraa ja tuntee hyvää oloa seuraavasta. Joku saattaa pudottaa kyyneleen, ilosta tai surusta. 



Muutamia vuosia kun mennään taaksepäin. Elin unelmaa josta osa vain haaveilee, osa siihen pyrkii, harva siihen kuitenkaan pääsee. Oma unelma oli sillä hetkellä se, että olin terve. Minulla oli perhe, minulla oli koti ja ystäviä sekä kavereita. Olin onnellinen ja energinen. Tähän kun lisätään hyvä työpaikka, jossa tienasi mukavasti. Velaton hieno auto, pari velatonta moottoripyörää, lapissa mökki. Pankkitilillä aina senverran ettei tarvinnut jokapenniä laskea ja pystyin tekemään asioita, pystyin elämään ja nauttimaan.


Tein töitä, kalastelin ympäri suomea, kilpailin ja menestyin. Tosin olen aina ollut ihminen joka menestyy, lajista riippumatta. Kyllähän te tiedätte niitä kultasormia. Esim Heikkisen Jari, laji kun laji ni mitalleja tippuu. Näitä ihmisiä tarvitaan jotta muut tulevat kateellisiksi ja kehittävät itseään ja vievät itseään eteenpäin. Muutenhan tätä ei tapahtuisi, kilpailuvietti ja halu olla parempi. Se on ihmisen tapa toimia. Jokaiselle tulee kuitenkin jossainvaiheessa seinä vastaan. Jotkut sen ymmärtää ja pysyy siellä. Sitten on ihmisiä niinkun minä, jotka ei sitä ymmärrä ja yrittää väkisin mennä yli, ali, ohi kunnes tippuu, kaatuu, jää alle. Ja niin siinä sitten kävi...


Aloin yrittäjäksi, kaikki oli hyvin. Tienasi vielä enemmänkuin aikaisemmassa asemassa. Tulevaisuus näytti lupaavalle, upealle ja mahtavalle, kunnes...


Olin Lahdessa tekemässä isoa projektia ja kaikki vaikutti hyvälle. Kunnes koitti ns. tilipäivä. Ei rahoja näkynyt, yritys jolle tein alihankintaa ilmoitti ajautuneensa konkurssiin äkillisesti. Tai olivat hyvin osanneet asian peitellä ja kuin salama kirkkaalta taivaalta, tästä vain ilmoitettiin. Rahat jäi saamatta. Puhutaan suht isosta summasta. Tästä alkoi tuskien taival. Verottaja, tuo yrittäjän paras kaveri laittoi verovelkani takia minut punaiselle listalle ja tänäpäivänähän et työmaalle pääse jos on rästejä. Verottaja vain sanoi että tee töitä ja maksa pois, mutta se on mahdotonta koska työmaille pääsy evätään. Eli ns. mahdollisuutta ei anneta korjata tilannetta. Hommat kyykkäsi ja firma meni nurin, pohjakassaaa kun ei ollut kerinnyt vielä kertymään moisia summia. Tähän en tämän enempää kuitenkaan pureudu, ajatus oli kirjoittaa itsestä ihmisenä. Ei yrityksestä.


Hommat siis kyykkäs ja tässä vaiheessa tuli se kiinanmuuri. Jollain tasolla tiesin ja tunnustin asian, että tätä ei voi ylittää, alittaa eikä kiertää. Siltikin ajattelin sen olevan vielä mahdollista. Ajauduin tilanteeseen jossa olin oman pääkoppani ja ajatusteni vanki. Itseni pahin vihollinen. Joka on näin jälkeenpäin ajateltuna ja tiedostettuna ihan saatanan typerää ja ihan saatanan hölmöä, sekä sairasta että ihminen voi kääntyä niin vahvasti itseään vastaan.  


Sitä ei ihminen osaa selittää, tai minä en ainakaan osaa selittää miksi minusta tuli itseni pahin vihollinen ja tuhoaja. En usko, että sitä osaa kukaan selittää. Tai käsittää millään tasolla, joka ei ole kokenut samaa. Pahinta koko asiassa oli, että petin itseni ja lähimmäiseni. Uskottelemalla että kaikki on hyvin, uskoin siihen itsekkin. Uskoin että saan tilanteen korjattua. En antanut itselleni anteeksi sitä, että kaikki oli mennyttä jo. En antanut itselle sitä mahdollisuutta, en edes ajatukselle että joku saisi tietää tai ettenkö tilanteesta selviä. Aina olin selvinnyt kaikesta. Hyvällä tai pahalla. En antanut itselle mahdollisuutta tiedostaa että hommat kusi ja kusi pahasti. Se tekee asiasta vielä paljon raskaampaa ajatellakkin, että se ei ollut alunperin edes itsestä johtuvaa, mutta siltikään sitä ei vain halunnut myöntää.


Aloin pikkuhiljaa masentumaan ja palamaan loppuun. Sitähän en voinut antaa todellakaan itselleni anteeksi. Ei ihminen joka menestyy, on itsevarma sekä tietää mitä tehdä. Puhumattakaan että on onnellinen ja elämä hymyilee voi masentua. Sehän on jumaliste noloa. Ei vaan voi. Ei,


Voin rehellisesti nyt sanoa että kyllä voi. Olen kuten kaikki muutkin, vain ihminen. 


Masennuin ja paloin niin pahasti loppuun, että en oikein edes muista pahimmasta vuodesta juurikaan asioita, ehkä parempi näin. Sen vain muistan ja osaan sanoa että se pelotti todella paljon. Se pelotti, koska et tiennyt mitä tehdä, mitä tapahtuu, missä tapahtuu, milloin. Joka ikinen tunti minkä oli hereillä, pelotti ja tuntui pahalta. Pahimpina hetkinä jolloin ei olisi halunnut olla hereillä. Tai oikeastaan enään yleensäkkään maanpäällä. Tartuin pulloon. Joku varmasti tässä vaiheessa miettii että no tottakai. Mitäpä muutakaan, mutta voin käsi sydämmellä vannoa että sen takia olen hengissä. Se vei ne pahimmat pelot ja ajatukset pois. Vihasin itseäni kun edes ajattelin sellaisia asioita ja se taas lisäsi pahaa oloa. En nukkunut, en syönyt. Se en ollut minä. Peilistä kun uskalsi itseä katsoa, siellä ei ollut enään ihminen jonka tunsin. Peilistä katsoi ihminen, joka oli niin häpeissään, pettynyt ja vihasi itseensä, että elämänilo ja palo oli täysin hävinnyt. Oli vain kasvot joissa ei ollut mitään.


Tässä vaiheessa ajoin ihmiset pois ympäriltä. Se kävi helposti, sillä suurinosa heistä oli jo jättänyt minut omanonneni nojaan. Ajoin ihmiset pois ja tein typeriä asioita, jotta olisin saanut edes jonkun huomion. Suoraan sanottuna huusin apua. En ääneen vaan teoilla ja sanoilla, kukaan ystävistä ei siihen kuitenkaan vastannut. Huomasin että se ei enään kiinnostanut ketään, läheisimmät ihmiset lähinnä vain tsemppasi sen takia kun eroonkaan ei päässyt. Edes ihmiset joiden kanssa vietin ja tein paljon reilu 10v ajan ei puhunut tai katsonut minuunpäin. Tunsin itseni hyödyttömäksi, vaivaksi ja hylkiöksi. Ihmiset ei halunnut nähdä tai kuulla, ei edes ihminen jolle olin uskonut kaiken, ihminen jonka en olisi ikinä uskonut tekevän niin, jätti vain kylmästi. Ei edes suoraan hyvästellyt. Jäin yksin, totaalisen yksin. Monesti mietin kun ajoin autolla jossain, että sattuisi jotain niin edes joku ehkä huomaisi tai muistaisi olemassaoloni. Onneksi niin ei käynyt ja onneksi se oli vain ajatus. 


Menetin siis kaiken, aivan kaiken. Ei jäänyt kun nimi, vaatteet ja puhelin. Olin jumalauta hädintuskin 27v, joka ei uskonut näkevänsä 30v päiväänsä. Jotkut ei ole vielä kerinny siinä iässä edes työelämään niin itse olin jo kerinnyt menettää kaiken. 


Tässä vaiheessa peliin astui ihminen jonka kohtaamista pelkäsin eniten, oma isä. Sitä ei pysty käsittämäänkään kuinka hyvälle se tuntui tuntea käsi olkapäällä ja kuulla sanat " me selvitään tästä yhdessä, teen kaikkeni jotta pääset jaloillesi takas. En ole sinua hylännyt". Kaikki purkautu, kaikki se tuska mitä olin piillotellu siihen hetkeen asti. Tiesin että enään en voi pakoilla. Juttelimme pitkään ja ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen oli olo, että ehkä jollain ihmeellä voisin vielä pelastaa itseni. Sitä en tiennyt miten tai mitään miten se voisi tapahtua. Tajusin kuitenkin että ajattelin niin, sitä ajatusta ei ollut hetkeen ollut. 


Isästä joka oli kokenut saman, jota olin pitänyt aina enemmänkin työnantajana ja pomona, tuli sillä hetkellä ainut ja paras ystävä ja oikeasti isä. Tiesin että jos joku pystyy minut sieltä suosta nostamaan niin hän se on. Uskoin häneen. "Askel kerrallaan, erittäin pieni askel kerrallaan" 


Tällöin tajusin myös että faijan apu ei ole ainut, pakko on olla joku kenelle kertoa asioita mitä isän ei tarvitse sietää. Ystävät olikin jo kadonnut kaikki joten käännyin ammattilaisen puoleen, tätä ei moni tiedäkkään paitsi nyt. Kallonkutistajalle vei tie.


Tässä on nyt kun kirjoitan tätä tekstiä mennyt melkein 4 kokonaista helvetin vuotta. 2v sitten näin sen pienen mahdollisen kipinän selvitä tästä. Voin rehellisesti sanoa että 1,5 vuotta sitten vasta saimme asiat sille mallille ja oman pääkopan käännettyä ajatukselle että tästä voi selvitä ja tulen selviämään, mutta elimistö ei tule kestämään enään samanlaista toista kertaa. Joten päätin hävitä täysin ihmisten tietoisuudesta jotka minut tuntee tai tietää. Jottei tarvitse pettyä enään toistakertaa samalla tavalla. Ei heidän eikä minun heihin. Toki mukana on ollut muutama ihminen jotka ymmärtävät ja osaavat olla välittämättä asioista mitä tein, kun en ollut oma itseni saati edes ihminen sillä hetkellä. "ihmiset tekee virheitä ja paineen alla ihmiset tekee typeriä asioita, mutta jokainen ansaitsee toisen mahdollisuuden" nämä sanat olen kuullut näiden ihmisten suusta jokaiselta. Nämä ovat ihmisiä joilla on oikeasti sydän, välittämättä kulisseista tai muiden mielipiteistä. Nämä ihmiset tietää millainen oikeasti olen ja ymmärsivät kun en sitä ollut ja puuttui asiaan, vaikka moniin moniin vuosiin ei oltu edes nähty tai pidetty yhteyttä. Tuli ja otti kopin niinsanotusi. 


Nyt kun katson itseäni peilistä, näen ihmisen joka haluaa ja tietää pystyvänsä nousemaan entistä parempana ja vahvempana. Sillä jos tästä selviän, niin jumalauta mikään ei enään tätä poikaa kaada, ei edes kiinanmuuri. 


Tässä on myös oppinut taas arvostamaan asioita millä on oikeasti merkitystä ja mikä tekee elämästä sen elämisen arvoisen. Se että ihmiset hylkäsivät minut totaalisesti, ei tarkoita että olisin tehnyt sinnepäin samoin. Jokaikinen päivä jollain tasolla mietin ja toivon että näistä edes joku kysyisi kuulumisia, mutta mitä pidemmälle itse menen ja mitä parempaan kuntoon itseäni saan. Sitä vähemmän se ajatus on enään läsnä. 


Se mitä halusin tässä kertoa ja purkaa on se että kukaan muu ei ole pahin vihollinen itselleen kuin itse. Jos joku sinut tuhoaa se oma mieli, jos joku sinua oikeasti vihaa se on oma mieli. Kukaan ei saa sinua tuntemaan niin pahaa oloa että haluaisi täältä kokonaan pois kuin oma mieli. Se on sairasta miten se voi tehdä itselleen niin jos sen päästää niin pitkälle. Samanlaista pääkopan ja elimistön kyykkäämistä en kenellekkään toivo. Näin itse sen nähneenä ja kokeneena ja tällähetkellä sitä eläen. Kukaan muu tai kenenkään muun sanat tai teot ei ole niin pahoja kuin se että päästää ne omaan mieleen ja oma mieli alkaa käyttää niitä itseään vastaan. Siihen löytyy apua ja tukea jos vain uskallat sen itselle myöntää. Siihen ei auta mikään muu kuin puhuminen tai kirjoittaminen, se pitää saada ulos. Muuten se on menoa.


En ihmettele enään yhtään koulukiusattuja tai kiusattuja lapsia, aikuisia, alkoholisteja tai narkomaaneja jotka haluaa pakoon pahaa oloa. En pätkääkään. Se olis voinu olla itsellekkin varmasti helpoin vaihtoehto juoda ja unohtaa se paha olo. Juoda niin paljon että saa ittensä hengiltä, mutta en antanut sen kuitenkaan tapahtua perheeni takia, mikään muu ei sitä estänyt. Sitä ajatusta en vain kestänyt, että pieni ihminen joka ei ole tehnyt ikinä mitään pahaa. Vaan aina ollut positiivinen ja aurinkoinen ja tuo hymyn jokaisen huulille joka hänet näkee. Joutuisi kokemaan jotain niin pahaa. Ajatuskin siitä saa kyyneleet silmiini. Se sai minun rippeet pysymään jotenkuten kasassa, joita isäukko sitten alko pikkuhiljaa liimaamaan paikalleen, pala kerrallaan. 


Ainut mitä toivon teiltä on se että älkää hylätkö ihmistä silloin kun se sinua eniten tarvitsee, hylkää vaikka vasta sen jälkeen. Mutta älkää jumalauta tehkö sitä hädän hetkellä, se tuhoaa vahvankin ihmisen heittämällä ja helposti. Jättäen ikuiset jäljet.


Kysykää välillä vakavasti ystäviltä ja varsinkin perheenjäseniltä miten heillä oikeasti menee ja mitä heille kuuluu. Vaikka näkisittekin jokapäivä. Aina asiat ei näy ulospäin ja toisen ihmisen mieltä tai ajatuksia ei kukaan muu voi tietää tai lukea. Olkaa toisillenne läsnä ja puhukaa, koskekaa, halatkaa vaikka ilman syytä. Ei se aina sitä tarvitse, mutta ne on asioita mitkä saa tuntemaan ihmisen tärkeäksi ja olemassa olevaksi. Itse tämän unohdin täysin, niin saajana kuin antajana.


Näin syvälle uppoaminen ja sieltä nouseminen ei ole tosiaankaan helppoa. Se syö sisältä ja se syö pahasti ja paljon. Niitä ei laastari korjaa, ainoastaan aika ja ympäriltä löytyvä tuki ja turva. Se ei tapahdu hetkessä. Omat tikapuut on vasta valmistunu ja 4v jälkeen ensimmäiset askeleet kohti tikapuita on päästy ottamaan. Seuraavaksi aloitetaan kiipeäminen takaisin ihmiseksi joka oikeasti olen. Viimeinen vuosi on antanut paljon ja antanut aihetta tarttua niihin tikapuihin. Näistä tikkaista en enään irti päästä. Kaatua voin mukana, mutta se on vain kolhu matkalla ylös.


Tähän kaikkeen kun lisätään vielä viimekesäiset tapahtumat. Saatoin 4kk aikana 3 isovanhempaa viimeiselle matkalleen, hautaan vei tie. Kuitenkin yksi näistä oli ihminen ylitse muiden, ihminen joka ei koskaan tuominnut ketään ja osasi kuunnella. Tämä oli elämässäni ihminen jolle uskalsi ja pystyi soittamaan tai kertomaan oli asia mikä tahansa. Ihminen joka opetti paljon, mutta paljon olisi ollut vielä annettavaa. Äkillisesti kuitenkin kaikki päättyi. 2 puhelua, 10h ja pappa oli poissa. Se oli se ensimmäinen kolahdus matkallani kohti tikapuita. Papan erityinen osaaminen oli siinä että osasi aina antaa vastauksen tavalla, jotta jouduit itseltä sitä kysymään. Tälläistä taitoa en ole toista tavannut vielä. Ei tullut koskaan suoraa vastausta ongelmaan tai vakavaan asiaan, vaan itseltä kysymällä sait vastauksen. Vastaus oli kysymyksessä jonka hän aina osasi muotoilla oikein.


Pappa sanoi aina "miksi lukea tai seurata muiden tarinoita, miksi et kirjoita omaa tarinaasi". Tämän olenkin tajunnut vasta näin jälkikäteen mitä hän sillä tarkoitti. Tämänkin jokainen ymmärtää omalla tavallaan ja siinä se pointti onkin, mutta lopputulos on kuitenkin yksi ja sama. Kaikki kunnia hänelle, nuo sanat jää elämään ainakin minuun läpi loppuelämän. Ei voi muuta sanoa kuin r.i.p vanhamies!  


Jokatapauksessa, kuuluisan ihmisen sanoja lainatakseni: i´ll be back! Jossain vaiheessa se tapahtuu jollain tapaa, sen tiedän. En vain osaa sanoa miten tai milloin. Mutta lupaan palata kirjoitusten ääreen jos perhovapa vielä elämääni löytää. En tiedä, se jääköön nähtäväksi.





Tsemppiä kaikille tulevaan kauteen ja kisakauteen 2018. Niinkuin sanoin niin ehkä itsekkin vielä joskus tartun perhovapaan, ehkä en. Saa nähdä. Mutta kireitä siimoja jokaiselle. Uskokaa tekemiseenne niin tulosta tulee ja uskokaa ennenkaikkea itseenne. 



p.s. Jesse Jatkonen, tänävuonna meet finaaliin. Ekan kerran sen sanoit suoraan ja ääneen. Joten näin sen on mentävä!!


Ja Jyri "vin diesel" Virtanen, jonain päivänä.. jonain päivänä se tapahtuu!












Writed By: Atte Valkama

torstai 15. joulukuuta 2016

Syvennystä materiaaleihin




Flybox tuotteet



Pearl GelCore Fritz. Tämä tuote on tarkoitettu lähinnä järviperhoihin. Blobit, boobyt, isot liitsit ym. Materiaali on n. 15mm leveää, erittäin tuuheaa, pehmeää ja hieman kiharaa. Seassa on siis synteettistä sekä tavallista että pearl-kimalletta josta nimi tulee. Jokaisen sävyn mukana on siis tätä perinteistä pearl kimalletta joka hämäävästi taittaa myös tuotteet omaa väriä. 


Gel-Core Shimmer Fritz. Tämäkin tuote on tarkoitettu järviperhoihin enimmäkseen. Gel-Core taaseen on hieman väljempää kuin pearl. Leveys on sama, mutta tässä taas on jokaisessa tuotteen väriä vastaavaa kimalletta. Eli ns. yksisävyistä materiaalia kimalteella. 


 Neon15. Tämä tuote on uusinta mitä Flybox tälle vuodelle kehitti. Kysessä on täysin synteettinen materiaali, jossa ei siis ole mitään vettä imevää materiaalia. Se mikä Neon15:sta tekee erikoisen on sen värit ja tekniikka jolla tuote on toteutettu. Synteettinen materiaali on värjätty neon sekä fosforivärillä, jolloin se imee vedessä kaiken mahdollisen valon itseensä. Pienikin valo riittää, joka saa tuotteen värin näkyville. Flybox lupaakin että materiaali säilyttää 50% väristään jopa 30m syvyydessä. Tällöin se siis houkuttaa kaloja myös kauempaa pienemmissäkin syvyyksissä myöskin tummissa vesissä.


Red Dragon Fritz. Tässä tuotteessa pääosallista näyttelee punaiset fläsä siikaset. Dragon fritzeissä siikaset ovat vain toisella puolella edellä mainittuihin verrattuna. Eli yksipuoleista fritziä. Sekä seassa normaalia lankaa joka on taas tuotteen väristä. Tämä on myöskin hieman eläväisempää muihin fritzeihin verrattuna.



Dragon´s Eye Fritz. Tämä on samaa kuin Red Dragon Fritz, mutta pääosissa hopea ja tuotteen omavärinen fläsä. 


Translucent T15 & T10. Tämäkin on tämänvuoden uutuuksia Flyboxin valikoimissa. Tuote on myöskin täysin synteettistä ja läpikuultavaa, josta nimikin tulee. Se mikä materiaalissa on erikoista on sen käyttäytyminen vedessä. Tuote ei ime itseensä vettä, mutta kastuu pinnasta. Tällöin se "liimautuu" toisiinsa kiinni tehden jellymäisen efektin, niinkuin meduusa. Läpikuultavuuden ansiosta se myöskin näyttää hyvin erikoiselta kastuessaan. Monet ovatkin tehneet iskupisteen perhon keskelle, joko kuulalla tai langalla. Tällöin se näytteleekin jonninsortin mätipalloa muunmuassa. Eli vain mielikuvitus on rajana.  


Large Shimmer Hackle. Tässä tuotteessa on pitkää häkilää, n. 28-35mm. Materiaalin sävyistä sekä fläsää. Tuote on niinkuin kaikki Flyboxin tuotteet, tehty letittämällä. Tuote on täysin synteettistä ja soveltuu erinomaisesti pienempiin streamereihin sellaisenaan tai runkoon lisäksi. Tuote on suhteellisen jäykkää ja eläväistä. 


Predator Hackle. Tuote on 30mm pitkää. Tämän tuotteen päätarkoituksena alunperin on ollut haukiperhojen kauluksena, sekä rungossa eläminen. Materiaali on tehty hieman kestävämmästä langasta ja fläsästä letittämällä ne ensin ja yhditämällä monia letitettyjä letittämällä toisiinsa. Jos sen voi helpommin kuvailla niin saa kertoa toki vinkin. Tästä voi tehdä myös hyvin pienet tuuhea streamerit sidottuna sellasenaan koukulle. Itse tulee tästä materiaalista tehtyä ns. alavirta perhoja kirjolohelle. Suosittelen kokeilemaan.


Uv Polar Chenille. Tämä on monien kilpaperhokalastajien käyttämää runkohäkilää. Niin järviliitseihin, boobyihin, alavirtaperhoihin ja moneen muuhun. Materiaali on erittäin pehmeää ja elävää. n. 30-35mm pitkää. Tästä on helppo tehdä harva häkilä rungolle joka elää mainiosti, myöskin taittuen taaksepäin. Uv Polar Chenillessä kaikissä väreissä on mukana uv-fläsää, niin runkolangassa kuin pitkissä suikaleissa. 


Synergy Hackle. Materiaali on pehmeää, helposti harjattavaa vähän pörhöistä n. 10mm pitkää runkomateriaalia. Tästä on erittäin helppo ja nopea sitoa järviperhoihin tuuheat rungot. Itse olen myöskin käyttänyt kyseistä materiaalia larvoissa selkäkilven kanssa, jolloin se taittaa materiaalin alas. Myös tiedän sitä käytettäväksi mertsariperhoissa. Joten tälläkin tuotteella käytännössä vain oma mielikuvitus rajoittaa. 


Medium Crystal Hackle. Crystal Hackle on suunniteltu pääosin mertsariperhoihin, katkajäljitelmiin. Siinä materiaali on suhteellisen jäykkää ja taitettu suoraa taaksepäin. Siikasen pituus on n.15mm ja yksipuoleista, suhteellisen harvaa. Tällä saa helposti katkojen rungot tehtyä.


Mosaic Dubbing. Tässä dubbingissa on yhdistetty pehmeys, jäykkyys, synteettinen, pitkä, lyhyt "karva". Vaikka dubbing on pitkää, se on silti erittäin helppoa dubattvaa rakenteensa vuoksi. Tätä voi dubata ihan sormin tai hyrrällä. Ei niinkään vaikutusta. 



Squirmy. Mainetta maailmalla ja Suomessakin niittänyt matojäljitelmä. Tätä olen myöskin kuullut pilkkijäiden käyttävän. Joten monimuotoinen materiaali kyseessä. Vinkkinä sitojalle, koukun runko kannattaa peittää jollain karheammalla langalla. Tällöin matomateriaali ei vain pyöri koukussa ympäri, vaan pysyy rungolla ja helpottaa sitomista. Pilkkijöille sekä erittäin tummiin vesiin löytyy myös tälläisiä glove värejä jotka hohtavat pimeässä. Vanha konkari Ilveskin kehaisi materiaalia pilkkihommissa, sillä pärjäsi yhdellä pätkällä useamman tunnin. Väri ei haalene ja kala ei vie koko toukkkaa, jolloin ei tarvitse nuorikonkaan palelluttaa sormia laittelemalla toukkia kokoajan.


Premium Marabou. Flyboxin marabou on käsinvalikoituja ja värjättyjä sulkia. Pussissa 10 sulkaa ja ne ovat hieman erinlaisia toisiinsa verrattuna. Tuuheaa lyhyttä ja pitkää, sekä ei niin tuuheaa lyhyenä ja pitkänä. Tällöin pussista löytyy vähän joka tilanteeseen sopivaa marabouta.


High Definition Quills. Luonnonväreihin perustuva liimateippi. Kuten kuvista näette niin siihen on myös värjätty tummempi alue, jolloin kierrettä ei erikseen tarvitse tehdä. Erittäin hyvä materiaali ohkaisiin nymfeihin ja larvoihin, sekä pintureihin. Suositellaan joko lakkaamaan tai päällystämään esim. Uv-liimalla.


Synthetic Quills. Samalla periaatteella valmistettu kuin High Definition Quills, mutta ilman liimapintaa. Soveltuu hyvin esim, buzzereiden kierteisiin, poskiin ym. Tämäkin suositellaan joko lakattavaksi tai liimattavaksi. Pakkauksessa 2eri leveyttä, ohuempaa n. 1mm sekä hieman paksumpaa n.2mm suikaleita.



Rock Hard. Tämä lakka on siitä erioista jotta se kuivaa muutamissa minuuteissa. Syy tähän on yksinkertaisesti mukana tuleva pensseli, jolla saadaan aikaiseksi erittäin ohuita kerroksia. Lakka on täysin kirkasta ja löytyy sekä tavallisena, että uv-versiona. Uv-versio ei siis kuiva lampulla vaan sen tarkoitus on näkyä vedessä paremmin jolloin se imee itseensä valoa. Lakka kovettuu kuitenkin yhtä kovaksi kuin tavallinen lakka, mutta tämä vain kuivaa erittäin paljon nopeammin. Soveltuu hyvin niin nymfeihin, buzzereihin, larvoihin, pintaperhojen runkoon ym. 

















Writed By: Atte Valkama







   

torstai 8. joulukuuta 2016

Flybox, Dohiku, FasnaFlyfishing




Uudistusta ja uutta kamaa hyllyyn.



Morjesta kaikille. Jokierällä kun ei vielä omaa blogia ole, teen tämän tätä kautta. Tai olisi se sama teksti päätynyt tännekkin luultavasti, mutta nyt näin.


Tulin tosiaan Jokierään töihin tai siirryin Perhokolmion kauppatavarana, niinkuin vanhat tuotteetkin. Sain vastuualueen johon kuuluu Jokierä Oy:n (perhokolmion) perhokalastuspuolen perusteellinen uudistus. Tavaraa kyllä löytyi kolmion hyllyistäkin, mutta siellä oli ehkä hieman jälkijunassa nykyajan materiaaleista, ehkä. Tosin helmiäkin välillä löytyi. 



Joten nyt on aika alkaa tilailemaan uutta ja ihmeellistä. Ensimmäisenä tulikin hyllyyn ja tässä lähiaikoina myös verkkokauppaan, kunhan kerkeän kuvaamaan tuotteet. Flyboxin tuotteita. Uutuuksia tuli lähinnä järviperhokalastuksen osalta. Erinlaisia fritzejä ja chenillejä, pitkää, lyhyttä, neon, kimalletta ja perinteisempää. Flybox on ehkä hitusen tuntemattomampi merkki suomessa, vielä toistaiseksi. Tosin viimeisen 2v aikana sitä olen saanut jonkun verran suomessakin nostatettua yhdessä monen muun kanssa. Maailmalla Flyboxin tuotteet tunnetaan erikoisesti materiaalien laadusta, tasalaadusta ja värimaailmasta sekä rohkeudesta kokeilla uutta. Flybox on tietääkseni melkolailla ensimmäisiä jotka alkoivat toteuttaa nimenomaan perhokalastukseen ja sidontaan tuotteita. Kuten arvata saattaa kyseessä olevan brittien tuotemerkki ja materiaalit, keskittyy se enimmäkseen järvikalastusmateriaaleihin. Toki seassa on tällä hetkellä muutamia tuotteita jotka keskittyy nymfeihin, larvoihin sekä muihin pieniin perhoihin. Sekä HardRock lakkaa joka tulee muuttamaan monien mielen uv-liiman käytöstä. Tämä lakkapullo sisältää pensselin jonka ansiosta saa tehtyä erittäin ohuita kerroksia vaivattomasti, kunhan oppii käyttämään. Ohuiden kerrosten ansiosta se kuivaa muutamassa minuutissa, kuitenkin sisältäen normaali lakan kovuuden. Sekä se tunkeutuu itse materiaaleihin paremmin kuin uv-liima, jolloin kestävyys on parempaa. Tämä myös säilyy ihan puhtaan kirkkaana. 







Toisena uutuutena tuli Dohikun väkäsettömät koukut. Japanilaiset huippukoukut ovat myöskin maailmalla paljon mainetta niittäneet niiden laadun ja hinnan puolesta. Dohikun koukkuvalikoima ei ole kovinkaan laaja, vaan keskittyminen on tapahtunut tämän hetken menekkeihin. Blobikoukut, erinlaiset jigikoukut, larvakoukut, pintaperhokoukut ja perinteisemmät wetfly koukut. Nyt toki uusimpina versioina on myöskin väkäsetön streamerkoukku. Dohiku käyttää melkeimpä jokaisessa mallissaan koukunkärjen ylöstaittamista, jolloin ne eivät tylsy niin nopeasti osuessaan kiviin ym. Se mikä koukuissa on loistavaa, on niiden kestävyys. Vaikka koukut ovat suhteellisen ohutlankaisia, high carbon steel materiaalina ja muotoilu tekee niistä kestäviä. Aikojen alussa dohiku tunnettiin niiden terävyydestä, jolloin kaikki teroitettiin vielä käsin. Suuren ja kasvaneen kysynnän vuoksi ovat hekin siirtyneen kemiallisesti teroitettuihin versioihin. Yllä olevassa kuvassa on itseasiassa käytetty Dohikun larvakoukkua.



Kolmantena liikeeseen saapui ja saapuu vielä enemmänkin FasnaFlyfishing tuotteita. Fasnan omistaja Semih Egemen on Hollannin maajoukkueen entisiä kalastajia, yksi parhaista. Mies on kiertänyt paljon maailmaa kalastellen ja jokavuotuiseksi kohteeksi on tullut Norja ja harjukset. Joten tietoa löytynee myös pohjoisenmaan kalastukseen. Tänä vuonna mies vieraili myös minun vieraana viikonajan. Tällöin kävimme Läsäkoskella, Siikakoskella ja Hammonjoella. Semin haluaa itsekkin kalastaa ja sitoa laadukkaista tuotteista perhonsa. Hänen tuotteistaan Jokierään saapui tällä kertaa kuulat. Tulevia tuotteita ovat vielä erittäin laadukas Cock De Leon ja Espanjalainen cdc. Ainakin. Sekä mielenkiinnolla odotan mitä kaikkea mies kehitteleekin. Sen tiedän että hän suunnitteli viimekesänä Dohikulle myös uuden jigimallin, joka toivottavasti saapunee ensikaudelle. 



Joten tälläinen kirjoitus tällä kertaa, kera virheiden. Mutta ompahan tekijänsä näköinen. Paljon uusia juttuja ja kuvioita on tulossa ensikaudelle. Kalastuskursseja Läsäkoskella, talvella sidontaa, sekä paljon uusia tuotteita ja tuotemerkkejä. 


p.s. hyllyistä alkaa tila loppumaan joten päätimme poistaa koko virvelikalastuksen Jokierän alta. Jyväskylän liikkeessä on siis kaikki virppakalastus ja siihen liittyvä svh -50% että saadaan lisää tilaa ja nopeammin uutta perhomateriaalia hyllyihin. Perho jatkaa ja pysyy ja se tullaan kehittämään sinne minne se kuuluu. Ainakin näin haaveissa...



Tervetuloa hakemaan tuoreita tuotteita hyllystä!! tai toki verkkokaupasta kunhan ne sinne kaikki saadaan. Kiitos!











Writed By: Atte Valkama


















keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Trabucco T1




TestiäTestiäTestiä


 
Trabucon T1 SuperElite monofiili siima on suunniteltu kilpa-onkijoille sekä enimmäkseen vielä silmälläpitäen pilkkijöitä. Siima on monofiilia, jolloin pakkasellakin notkeus säilyy vaikka siima ei erityisen joustavaa muuten ole. Juttelimme Mr.Trabucon kanssa puhelimessa viimekesänä ja sain tehtäväksi testata kyseistä siimaa perukemateriaalina perhokalastuksessa. Tämä kun on kuulemma vain pilkkijöiden ja kilpa-onkijoiden suosimaa. Miksi se ei voisi olla myös perhokalastajillekkin?


Sain vahvuudet 0,10/0,12/0,14/0,16. Nämä kun ovat itsellä nykyään muutenkin eniten käyttämäni vahvuudet joella, niin pintaperhokalastuksessa kuin nymfikalastuksessa. Saimme itseasiassa kyseistä tavaraa testiin jo vuonna 2015 Italian EM-kisoja varten. Valitettavasti silloin vahvuudet olivat jotain hajakokoja, jolloin emme päässet kokeilemaan niitä kunnolla vertausmielessä. Nyt sitten oli sen vuoro.


 Ensisilmäyksellä siimapaketissa pistää silmään vetolujuudet, jotka ovat aika kovanluokan luettavaa.








Tuollaiset vetolujuudet laittavat aina ostajan miettimään, näinköhän pitää paikkaansa... Trabucco on kuitenkin pitkänajan koittanut olla monofiili/fluorcarbon siimoissa ykkösiä, tuotekehitys ja testaus on korkeatasoista ja sitä tehdään erittäin paljon. Myöskin Trabucco on tarkka paksuuksien paikkaansapitävyyksistä. Heidän mielestään se saa olla mielummin ilmoitettua ohuempaa, kuin murto-osankaan ilmoitettua paksumpaa. Sekä vetolujuudet testataan useaan otteeseen ja monilla eri tavoilla.


Kuitenkin itse siimaan. Ensikopeloinnilla siima tuntuu erittäin liukkaalta, joka tarkoittanee tarkkuutta solmujen tekemisessä. Itse kokeilin aluksi ihan perinteisillä solmuilla. Lenkki ja uni-solmu. Nämä eivät oikein toimineet. Joskus luisti auki, joskus ei. Joskus siima leikkasi itsensä, joskus ei. Varmuutta ei siis löytynyt näihin solmuihin. Sitten kokeilin tätä (keskimmäinen video). Tämä solmu osoittautui oikein toimivaksi, pitäväksi ja mikä parasta. Se on erittäin helppotekoinen, sekä todella pieni. Sivutapseissa toimi ihan perinteinen kirurginsolmu. 


Se mitä kestävyyteen tulee, oli tämä ehdottomasti yksi parhaista ja kestävimmistä perukkeista millä olen kalastanut. Yksi mikä myös pisti silmään, tuulisolmuja ei ohuillakaan perukkeilla kalastaessa tullut juurikaan. Veikkaan syyksi sen joustamattomuutta kuten fluorcarboneissa, vaikka kyseessä onkin monofiili. Jos perukkeeseen pääsi solmu tulemaan, kestävyys heikkeni välittömästi. Tämä on tosin kaikissa perukkesiimoissa valmistajasta tai merkistä riippumatta perinteinen tekijä. Ohuissa perukkeissa varsinkin siima leikkaa itse itsensä helposti poikki. Kyseisellä siimalla vahvuutena 0,14 tuli saatua Läsäkoskesta muutama +50cm taimen ja taisi sitä nousta pari 60cm ylitystäkin samalla vahvuudella. Joten kyseessä ei ihan paska perukemateriaali ole.



Hyvät ja huonot puolet:

+ Vetolujuus ohkaisissakin luokissa.
+ Rullakoko 50m.
+ Tietojen paikkaansapitävyys
+ Yhdessäkään rullassa (15kpl) ei esiintynyt huonoa laatua missään välissä.
+ Hinta verrattavissa samanvetolujuuden omistaviin siimoihin.
+ Rullan ulkomitat
+ Hankauskestävyys

- Hieman liian liukas.
- Solmujen erittäin huolellinen tekeminen.
- Pitävän solmun löytäminen
- Rullassa ei "kuminauhaa" valmiina.
- Rullia ei saa toisiinsa kiinni. 


Kaikenkaikkiaan olin erittäin tyytyväinen kyseiseen materiaaliin. Testasin siimaa miltein jokaisella tekemälläni kalastusreissulla, sekä testaamiseen osallistui muutamia ulkopuolisiakin henkilöitä, joten tämä ei ole pelkästään minun yhteenveto. Voin hyvin suositella käytettäväksi.


 











Writed By: Atte Valkama


tiistai 18. lokakuuta 2016

EFFC Poland 2016




WTF - Women´s Team Finland

-Maija Koistinen-





XXII FIPS-Mouche European Fly Fishing Championship, Poland Slupsk-Lupawa 3-9 October 2016



Torstai 29.9
Lähtöpäivä vihdoin koitti! Olimme sopineet Päivin kanssa kyytiasiat ja Päivin mies Kyösti nappasi minut kotoa klo 11;00. Tästä alkoi matka kohti Puolaa ja EM-kisoja. Joukkueen kanssa oli sovittu treffit lentokentällä hyvissä ajoin, jossa tapahtuisi lopullinen kamojen pakkaus ja chek-in. Tämän jälkeen siirryimmekin nauttimaan reissunaloitus juhlajuomaa, sillä olihan tämä historiassa ensinmäinen kerta, kun naisten joukkue olisi myös edustamassa Suomea. Kippis sille! Lentokentän ravintolassa kaikki vaikutti hyvältä ja tunnelma sekä joukkuehenki oli korkealla. Koitti lähdön hetki ja oli siirryttävä koneeseen. Taivaltaa läpi taivaan, sinisin siivin kohti Gdanskin kenttää. Lento meni nopeasti, n. 2tuntia.

 Gdanskin lentokentälle laskeuduttuamme oli vuorossa laukkujen ja vuokra-auton haku. Laukkuja alkoi tulemaan hihnalle.... ei meidän laukkuja, ei sitten misään. Seurueellamme oli matkassa 11 laukkua. Hetken aikaa asiaa selviteltyämme, meille selvisi että Finnair oli tietoisesti jättänyt kaikki laukkumme Suomeen ylibuukkauksen takia!! Ymmärrän ylibuukkauksen kyllä, niitä valitettavasti sattuu. Mutta en sitä, että he tietoisesti jättävät laukut suomeen. Ei ilmoita asiasta mitään. Asiasta kun tiedustellaan, ei saada edes heti vastausta vaan sekin joudutaan kaivamalla kaivamaan. Ei näin, ei kertakaikkiaan näin. 

Eikait siinä muuta kun autoa hakemaan ja kohti harkkahotellia, auton hakukaan ei mennyt niinkuin piti mutta ei siitä sen enempää.

N. 2 tunnin ajomatkan jälkeen harakkahotelliin saapuminen ja huoneiden lunastus ja syömään. Ravintola oli menossa kiinni, mutta saimme sentään jotain keittoa muistuttavaa lientä. Nukkumaan ja asioiden selvittelyä aamulla.



Perjantai 30.9

Aamu alkoi soitolla Finnairille ja matkalaukkujen paikantamista. Finnairilta luvattiin että laukkuja tulisi illalla. Ei muuta kun auto alle ja kaupungille shoppailemaan vaatteita, syömään sekä kaupassa käyntiä. Olimmehan edelleen samoissa vaatteissa kun reissuun lähtiessä. Takaisin hotelliin päästyämme alkoi ihmettely että mitäs sitten, päivä kun oli pyhitetty treenaamiseen. Vaan ei tällä kertaa.

 Olimme sopineet, että miesten joukkue tulisi kanssamme syömään illalla hotellin ravintolaan, toiveissa saada heidän treeniviikosta kaikki mahdollinen tieto selville.

Saimme edes hieman valoa tunnelin päähän, kuriiri kun saapui laukkujen kanssa. Huokaisimme helpotuksesta, kunnes tajusimme että saimme vain viisi laukkua. Itse sain vaatelaukkuni. Onneksekseni tämä sisälti myös kelalaukun ja kahluuhousut. Valitettavasti meillä oli kaksi yhteistä isoa laukkua, jotka sisältivät kaikkien kaikki vavat. Arvanette varmaankin, jotta kumpikaan noista laukuista ei kuriirin matkassa ollut. Osa sai onneksi laukut jossa oli perhoja ja siimoja, joten kalastus olisi melkein mahdollista. Finnair lupasi että puuttuvat laukut lähtevät aamulla kuuden jälkeen kuriirin kyydillä kohti hotellia. Näytti siltä että pääsisimme vihdoinkin Lauantai aamuna kalalle, tosin luottoa ei hirveästi Finnairin sanoille enään ollut. Loppu ilta kuitenkin kului hyvin. Hyvää ruokaa, juomaa ja erinomaista seuraa.



Lauantai 1.10

Aamulla aikainen herätys ja reippaasti aamupalalle, koska loppu laukkujen pitäisi saapua pian. Aika kului ja laukkuja ei näkynyt. Ei taaskaan.... Soitto miesten joukkueelle ja onneksemme saimme heiltä vavat lainaan. Ainut mitä enään puuttui, oli kahluukengät. Ostoksille siis. Suunnistimme ensimmäisenä Lidliin, josta löytyi kuin ihmeen kaupalla korkeavartiset vaelluskengät. Nämä saivat tällä kertaa toimia kahluukenkien sijaisena.

Kamppeet kasassa ja kohti treenivesiä. Olimme sopineet menevämme samaan paikkaan kuin miesten joukkue. Kaikki valmiina kalastukseen ja jakauduimme joelle sotasuunnitelmien kera. Treeni pätkä oli kauhea, majavan kaatamia puita makasi joen yllä jokapuolella. Nämä suorastaan vaanivat perhoja.  Upottavaa suota, sekä merkkejä villisikojen oleskelusta alueella. Kalalle kuitenkin pääsimme vihdoin ja viimein. Kalojakin saimme jonkun verran. Kuitenkin tieto siitä, että muutkin joukkueet olivat treenanneet siellä paljon..... Helpotti kummasti mieltä. Jonkun aikaa treenattua alkoi päivä jo taittua iltaan jolloinka oli lähdettävä takaisin kohti hotellia. Uskokaa tai älkää, mutta kaikki loput matkatavaramme oli saapuneet n. 48 tunnin ja kahden treenipäivän hukkaamisen jälkeen. Kamat huoneisiin, suihkuun, syömään ja nukkumaan.



Sunnuntai 2.10

Aamulla aikasin ylös ja kalaan. Ensimmäinen treenipätkä oli erittäin haastava. Sain vain muutaman harjuksen ja paljon taimenia. Taimenhan siis ei tulisi olemaan kisakalana, vain harjus. Tässä vaiheessa päätimme vaihtaa paikkaa. Matkalla seuraavalla treenipätkälle, näimme kuolleen villisian ja hullut matkaseuralaiseni halusivat mennä poseraamaan sian kanssa valokuvaan.

Oli vuorossa toinen treenipätkä. Jakauduimme kahteen ryhmään. Petri ja Kanerva menivät alas. Minä, Maria, Aino ja Päivi menimme ylävirtaan. Tämä paikka tarjosi hiukan enemmäm harjusta, mutta taimenia tuli täältäkin enemmän. Oli aika turhauttava koska kisakalana tulisi olemaan ainoastaan jo edelläkin mainittu harjus, alamitalla 25cm. Päädyimme taas vaihtamaan paikkaa. Autoon ja nokka kohti suopätkiä.

Kolmas treenipätkä suolla alkoi hyvin, ensimmäinen heitto harjus haaviin! Näimme päivin kanssa mielestämme niin hyvän näköisen paikan, että sinne oli päästävä! Se tulisi tarkoittamaan suossa rämpimistä. Matkalla suolle karkoitimme kauriin, joka säikäytti meidät pahan päiväisesti. Takaraivossa kummitteli kuitenkin ne villisiat... Polvi kipeänä suossa rämpiminen ei ollut kivaa, eikä luultavastikkaan kovin järkevää! Kuitenkin pääsimme kuin pääsimmekin kalaan asti.

Kalastuksemme aikana kuulimme kuinka muu seurueemme ohitti meidät naurun äänet taivaalle raikuen. Syy tälle naurulle selvisi myöhemmin, kun näimme videon Mariasta kainaloitaan myöten kiinni suossa. Itsekkin kun kuljin rantaa pitkin Päivin edellä ja yht´äkkiä humpsahdin suohon kainaloitani myöten. Päivi kuuli huutoni, jolloin hän päätti lähteä pelastusreissulle. Varsinkin, kun en saanut vastattua Päivin huutoihin. Saatatte ehkä arvata, mutta Päivi myös itse jäi kiinni suohon. Pienen taistelun jälkeen molemmat kuitenkin selvittiin ylös ja hengissä! Samalla kuulimme Marian Ja Ainon sekä päätimme, että nyt saa kalastus ja suojuoksu riittää. Kaikesta huolimatta saimme muutamia mitat täyttäviä harjuksia.

Tämän jälkeen siis kohti hotellia ja kuumaa suihkua. Miesten joukkue suositteli meille hyvää hampparipaikkaa, jossa kävimme ja myönnettäkööt että hyvää oli pitkän ja raskaan päivän päätteeksi. Hotellilla valmisteluita kisaa varten ja nukkumaan!



Maanantai 3.10

Nukuimme pitkään. Aamupalan jälkeen oli vuorossa tavaroiden pakkailu, sillä matka kohti kisahotellia oli seuraavana vuorossa. Saavuimme kisahotelliin ja tämä ilmestys oli todella upea kylpylähotelli! Kirjauduimme sisään ja levittäydyimme huoneisiimme. Edustus vaatteet päälle ja avajais seremoniaan. Joukkueemme sai todella lämpimän vastaanoton joka oli upea nähdä ja kuulla. Seremonian jälkeen oli vuorossa illallinen, sekä kapteenien kokous. Kapteenien kokouksessa meidät arvottiin ryhmiin. Viisi eri ryhmää ja jokaisessa ryhmässä oli 16 kilpailijaa. Sain ryhmän C ja miesten joukkueesta samassa ryhmässä olisi kanssani Esa Pölkki!

Huomenna pääsisimme virallisille harjoitus-sektoreille. Joukkueemme jaettiin kahteen ryhmään. Minä, Maria, Päivi sekä Kanerva, Petri ja Aino. Kamppeet kasaan ja nukkumaan, aamulla herätys klo 4.30.




Tiistai 4.10

Aamupala sekä bussi kohti harjoitus-sektori 2:sta. Sektorille oli noin tunnin ajomatka. Rantaan päästyämme alkoi 3tunnin treenijakso, joka oli omalta kohdaltani hyvin onnistunut!! Ensimmäisen treenijakson jälkeen vuorossa oli eväiden syönti sekä paikanvaihto harjoitus-sektori ykköselle. Kalojen löytäminen oli huomattavasti hankalampa. Olihan täällä treenannut kilpailijoista n. puolet. Samoiten kuin me sektori 2:lla. Kaikesta huolimatta, täältäkin mitallisia harjuksia haaviin solahti.

Hotelliin päästyä suihkuun, kamat kuivumaan ja illalliselle. Illallisen jälkeen kamppeiden tsekkaus, valmistelut kisapäivään, joukkuepalaveri treeneistä ja sotasuunnitelmien teko sekä nukkumaan.



Keskivikko 5.10

Herätys klo 4.30. Aamupala, kahluut päälle ja kamat kainaloon. Matka ensimmäiselle kisa-sektorillle alkaa. Linja-autossa selviää mille sektorille ja poolille mennään kun valvojien valvoja avaa sinetöidyn kirjekuoren jossa nämä lukee. Minä sain poolin numero 8 sektorilta 3.
Tuuli oli todella kova ja vettäkin satoi, olin jo umpijäässä ennen edes jakson alkua. Poolini meni keskellä peltoja ja tuulen suojaa ei ollut minkäänlaista. Valvojani oli mukava, mutta ei puhunut montaa sanaa englantia. Kaikesta huolimatta saimme tarvittavat asiat klaarattua ja kalatkin mitattua. Sain tältä jaksolta neljä kalaa.

Takaisin linja-autolle, eväiden syönti ja seuraavalle sektorille. Jaksojen välissä on 4tunnin tauko, jolloin kannattaa kyllä levätä kaikki mahdollinen. Päivät kun ovat erittäin pitkiä.

Jakso 2. Sain poolin numero 13 sektorilta 4 . Olin aivan umpijäässä, sillä tuuli oli vieläkin mahdoton. Valvojani oli erittäin mukava ja kantoi tavarani rantaan. Hänkään ei tosin puhunut englantia. Oli pelottavaa kalastaa, sillä oksia putoili veteen sekä puita kaatuili lähellä rantaa koko jakson ajan. Sain tältäkin jaksolta 4 kalaa. Linja-autolla takaisin kohti hotellia, kuumaan suihkuun, kamat kuivumaan ja syömään. Illalisen jälkeen suunnitelua huomiselle ja nukkumaan. Huomenna olisi jakso nro 3 ja tämä jakso menisi järvellä.




Torstai 6.10

Järvipäivä! Tänään kalastetaan vain yksi jakso ja minulla se tapahtuu on järvellä. Aamulla sai nukkua pidempään, koska järvelle lähdettiin tuntia myöhemmin kuin joelle. Hyvillä unilla aamupalan jälkeen taas bussiin ja matka kohteeseen alkoi. Tuuli oli onneksi helpottanut edellispäivästä. Setit valmiiksi ja lammen äärelle. Järvellä kalastettiin 4 eri poolia, jolloin kalastus pyritään saamaan tasapuoliseksi kaikille. Yhden poolin kalastus kesti 45 minuuttia ja vaihto seuraavalle kymmenen minuuttia. Täältä sain viimeiseltä poolilta 2 kirjolohta! Järvi osoittautui erittäin haastavaksi. Kamppeet kasaan ja takaisin bussiin, lounas saataisiin tällä kertaa hotellilla. Vain yhden jakson takia jäi hyvin aikaa seuraavan päivän kisavalmisteluille. Valmisteluiden jälkeen vuorossa oli illallinen sekä nukkumaan meno.




Perjantai 7.10

Aamulla taas herätys klo 4.30. Aamupala, kahluut päälle, kamat mukaan ja raahautuminen linja-autoon. Seuraavaksi saimme tietää sektorin ja poolit. Sektori 1 ja pooli 17. Valvojani ei puhunut ollenkaan englantia, mutta naapurin valvoja tiesi kertoa surullisia uutisia. Poolista oli saatu aikaisemmin vain 1+0+1. Vaikeaa kalastusta oli siis tiedossa. Poolini oli ennemminkin pitkä suvanto, kuin virtaava joki. Vettä satoi jälleen, mutta onneksemme ei kuitenkaan tuullut. Sain yhden kalan tältä jaksolta.

Vuorossa oli eväiden syönti ja 4h tauko. Olin aivan jäässä.

Seuraavaksi alkaisi kisan viimeinen jakso! Kalastin siis itselleni jäljellä olevan sektori 2:sen ja sain poolin nro.1. Tämä oli yksi kisan parhaimmista pooleista. Valvojani oli nainen, sekä todella mukava, niinkuin kaikki valvojani olivat olleet! Heillä oli nuotio metsässä ja sain eväiden päälle vielä lämmintä nuotioruokaa, jee! Jakso alkoi ja aloitin kalastuksen, heti ensimmäinen heitto ja kala oli haavissa, jes! Kelikin alkoi parantumaan, sadekkin loppui ja tuuli pysyi yhä poissa. Sain kahdeksan kalaa ja siihen oli hyvä ja mukava lopettaa kisat. Tämä viimeinen jakso oli paras jaksoni koko kisassa ja sain parhaan sijoituksenikin ollessani viimeisellä jaksolla ryhmäni 4.s

Hotelliin saavuttuamme menimme naisten kanssa saunaan, teki niin hyvää! Laittauduimme, kävimme illallisella ja alakerran rokkipubiin rentoutumaan, pelailemaan biljardia, jatkamaan tutustumista uusiin ihmisiin ja kilpakumppaneihin.



Lauantai 8.10

Aamupala jäi minun osaltani väliin kun nukuin, sen verta aikaseen sitä tuli mentyä aamulla nukkumaan. Klo 13:sta alkoi palkintojenjako, puheet ja loppuseremonia. Seremonian jälkeen oli lounas hotellilla. Lounaan jälkeen oli hyvin luppo aikaa, osa naisista lähti shoppailemaan ja minä jäin laukkuja pakkailemaan. Vielä oli jäljellä jäähyväis illallinen.

Illallinen sisälti hyvää ruokaa, live musiikkia, palkintoja ja kilpailuja. Aino sai parhaimman naiskalastajan palkinnon sijoituksella 37/87!!! Illallisen sisältämät leikkimieliset jaksot 6 ja 7. Joukkuestamme valittiin kaksi, Maria ja Aino. Kisa oli tarkkuusheittoa johon esteitä oli kasattu tuoleista ja ym rekvisiitasta. Todella hauskaa ja kekseliästä!!! Ilta jatkui hyvän juoman ja seuran puitteissa. Puolen yön aikaan oli jopa ilotulitus! Iltaa jatkettiin taas alakerran rokkipubissa, tutustuen jälleen uusiin ihmisiin! Kiitos kaikille, oli todella hauskaa!!!





Yhteenveto: Vettä satoi joka päivä, jos ei vähän niin paljon. Kalastus oli erittäin haastavaa. Kisa järjestelyt ovat erinomaiset! Virolaisen Petrille erittäinerittäin suuri kiitos kun oli joukkueen matkassa ja tukena. Koko tapahtuma oli niin mieletön. Paljon uusia tuttavuuksia, uusia oppeja ja kaikkea mahdollista. Toivon että pääsisimme uudelleen joukkueena kisoihin! Kiitos kaikille naisille joukkueessamme, oli ilo jakaa tämä historian ensimmäinen naiste kv-reissu. Sen kun voi tehdä vain kerran. Toista ensimmäistä kertaa kun ei tule. Erittäin iso hatunnosto Ainolle ja Marialle, sijoitukset 40 joukossa molemmat noin kovassa kisassa ja porukassa ei ole mikään helppo suoritus!! Oma sijoitukseni oli 56/87.



Vielä kerran, kiitos kaikille mukana olleille, meitä tukeneille ja sponsoreille jotka osakseen tekivät reissusta mahdollisen. Muisto säilyy ja elää ikuisesti. Kiitos!



Tässä muutama kuva reissusta.




















- Maija Koistinen-
 








Writed By: Atte Valkama

torstai 1. syyskuuta 2016

Atte goes to Jokierä Oy





Jokierä Oy JKL



Noniin. Kesä meni taas että heilahti ja se olikin itsellenikin hieman erikoisempi. Päädyin alkuvuodesta Perhokolmion Voiton kanssa juttusille lähinnä sponsoriasioista naisten joukkueen puolesta. Kevät meni eteenpäin ja alkoi pikkuhiljaa karsintarumba sekä messut ym. Sitten tapahtuikin jälleen asioita jotka ajoivat minut päätökseen luopua naisten joukkueen managerin roolista ja sen jälkeen tapahtuikin paljon asioita jotka yksi johti toiseen ja toinen kolmanteen.



Ilmoittaessani Voitolle asiasta etten toimi enään managerina, päätti voittokin luopua pääsponsorin roolista, periaatteen miehiä kun hän on. Tässä vaiheessa jouduin myös repimään kaikki asiat auki ja kertomaan julkisesti asioita, joita en olisi halunnut muiden tietävän ( edellinen blogiteksti jonka jo otin pois ) kuitenkin Voitolla oli selkeät sävelet ja kuultuaan että olin työtön, tarjosi hän kesäksi hommia. Tartuin oitis tilaisuuteen ja astuin Perhokolmion palvelukseen. Kesä menikin aikalailla töissä ja kisoja sekä pari kurssia vetäessä. Vapaa-ajan kalastuksen jäädessä erittäin vähälle ja se taas näkyikin finaaleissa, toki monien sattumien summalla oli oma osansa mutta suurin tappio oli lähteä ns. kylmiltään kauden tärkeimpiin kisoihin.



Kuitenkin kesä kului ja Voitto ilmoitti myyneensä Perhokolmion liiketoiminnan Joensuulaiselle Jokierä Oy:lle jonka omistavat herrat nimeltä Jarkko Jokinen ja Mika Lappainen. He päättivät tuoda pyssy sekä paukkumyymälän Jyväskylään ja samalla rykästä uuden kivijalkamyymälän Etolan taloo Seppäläntie 5 osoitteeseen. Samalla kun Perhokolmion tuotteet siirtyi uusiin tiloihin ja osoitteeseen siirtyi myös viimeisimmän kolmion työntekijät. Jani jäi pois jo kolmion loppumetreillä ja vanhakonna Erkki Hämäläinen 7vuoden takainen kolmion työntekijä teki comebäkin ja siirtyi asevastaavaksi uuteen myymälään. Voitto taaseen vastaa koko Jokierä Oy:n kalastuksesta ja itse pysyn kalapuolella, sekä Jokierän toiveena uudistaa perhokalastus kokonaan ja sen lupaan tehdä.



Kunhan vihreä valo syttyy ja saan luvan tilata uutta tavaraa hyllyyn, tulee näistä jatkossa tietoa sitten facebookkiin, instagramiin, verkkosivuille ym. Joten olkeehan kuulolla. Tuotteiksi tulee paljon merkkejä jotka eivät ole kovin tunnettuja Suomessa, vielä... Mutta sitäkin laadukkaampaa, joten tulevaisuudessa voi verkkokaupastakin tilata huoletta luottaen laatuun. Verkkokauppa on toistaiseksi pahasti kesken ja siihen tulen panostamaan heti kun tuotteen ovat saapuneet myymälöihin. Tämähän nyt ei ole kovin virallinen kanava mutta toivoisin kommentteja teiltä tänne mitä haluaisitte? lähinnä mielessä on pyörinyt liikkeen toimitiloissa järjestettävät pienet sidontaillat, teoriaillat tekniikoista ym. Vetäjinä minä itse, sekä kilpakalastuspiireistä tuttua kermaa, maahantuojia ym? Sekä ensikesänä järjestettävät perhokalastuskurssit Läsäkoskella/Muuramenjoella. Miltä tälläiset kuullostaisi?



Tännekkin blogiin tulee juttuja tasasen hitaasti niinkuin nyt on päässyt käymään, ei silllä etteikö mielenkiintoa olisi vaan sillä että tunnit loppuu kellosta yksinkertaisesti kesken. Parit tuotetestauskirjoituksen tulevat kuitenkin vielä tänävuonna, perukesiimoista sekä järvikalastusmateriaaleista, että koukuista.



Ja muistakaa että toiveita otetaan enemmänkuin mielellään vastaan ja mahdollisimman paljon. 



TERVETULOA morjenstamaan itse liikkeelle.
















Writed By: Atte Valkama

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Läsällä jälleen




Läsäkoski 8.4



Kevät alkaa olemaan jo suhteellisen pitkällä ja korriaika aikalailla ohitse. Kuitenkin oli päästävä hieman liottamaan siimoja ja kokeilemaan uusia liimanymfejä sekä larvoja. Paikaksi valikoitui läsäkoski, sillä läsällä on hyvin hyväkuntoisia taimenia, sekä kahlaamaan pääsee. Nymfikalastus on siis ihan kesään verrattavissa.



Ajelin to iltana jo läsälle luvan alkaen klo 18:00 ja ajattelin heitellä parintunnin setin saunasuvannolla. Tunnin kalastelun jälkeen yhtä syvempää kiventakusmonttua pitkään nymfanneena tuntui hento tärppi. Vastaiskun jälkeen olikin meininki ihan toista, kala lähti kuin natonohjus alavirtaan ja huomasin että kyseessä on hieman vauraampi yksilö. Sen verta oli kaverilla potkua, että kalaa en päässyt kertaakaan näkemään ja n. 5min taistelun jälkeen luultavasti tapsit osui kiveen ja piuhat meni poikki. Aikalailla tämän jälkeen alkoi ollakkin munat jo niin jäässä ja päätin pakkailla kamat ja lähteä morjenstamaan Mattia kartanolle sekä viemään hänelle Ursuitin tuliaset, softsell takin. Tämän pikavisiitin jälkeen nokka kohti Mikkeliä ja kaverini Kimmon luokse syömään ja sohvamajoitukseen.



Aamulla herätyskello soi 7;00. Tosin ei minun kello vaan Kimmon. Siinä aikani pyörittyä ei enään uni tullut silmään joten ajattelin itsekkin nousta aamupalalle ja lähteä pikkuhiljaa valumaan kohteeseen. Aurinko pilkahteli taivaalta pilvien raosta ja siinä aamukahvia hörppiessä tulikin yht´äkkiä hirveä kiire ja puolikuppia meni viemäriin. Kalalle oli päästävä.



Pienen matkan ajeltua saavuin läsälle. Kartanon kautta lupa hakemassa ja eikun palelluttamaan itseä. Parkkipaikalla olikin jo 2autoa ja hetken pälyiltyä katsoin että myllyuoman alasuvannossa ei ole ketään heittämässä joten päätin mennä tänne. Aloittelin kalastuksen ihan perus liitseillä, musta ja pinkki. Tunnin heittelyn jälkeen kyllästyin liitseihin ja ajattelin kokeilla nymfejä. Sen verran matalaa tuo suvanto joten laitoin ihan 0,16 piuhat ja 2kpl 16koon nymfejä, pt ja pt erivärisillä kuulilla. Hetken heiteltyä rantoja ylävirran suuntaan "longnymph" tyylisesti otti kala kiinni. Pienen temuamisen jälkeen eka taimen oli haavissa. 






Tämän jälkeen jatkoin vielä samalla tekniikalla ja noin puolituntia myöhemmin, melkein samoilta paikoilta otti kala kiinni. Tällä riitti energiaa huomattavasti enemmän ja väsyttely kivikkoisessa sekä matalassa kesti hieman kauemmin. Muutaman minuutin päästä kuitenkin haavissa komeili toinen taimen. Aurinkokin hieman pilkisteli ja kieltämättä, kylmästä vedestä huolimatta fiilis oli korkealla. Tällä kalalla olikin jokin pieni vaurio kyljessä ja kuvaa ottaessa se lipsahti takaisin jokeen, mutta GoProlla ottaessa kuvaa älysin työntää sen veteen ja kokeilla osua sinnepäin. 






Tämän jälkeen alkoi olla varpaat jo sen verta tunnottomat ja paikka koluttu läpi, jotta päätin mennä autolle ja sulatella varpaat sekä siirtyä saunasuvannolle. Hetken paikkoja lämmiteltyä kasasin nymfisetin ja kahlasin saunan edestä takaisin veteen. Muutaman minuutin heittelyn jälkeen karkuutin yhden todella varovaisesti otanneen kalan, samoilta paikoilta kuin edellisiltana. Joten liekkö sama peto kävi puraisemassa jäämättä kuitenkaan kunnolla kiinni. 


Heittelin saunasuvannossa pitkään tyhjää, paikat alkoi olla jo todella jäässä ja varpaita ei juurikaan enään tuntenut. Pakko oli kuitenkin jatkaa ja saada vielä yksi taimen haaviin. Aloin vaihtamaan perhoja ja kävin melkoisen kattauksen läpi, kuitenkaan saamatta tulosta. Tämän jälkeen vaihdoin 0,16:sta piuhat 0,14:sta ja laitoin nymfien tilalle 2larvaa ja jatkoin samoista paikoista. Muutaman heiton jälkeen tuntuikin nypytystä siiman päästä ja taimen oli kiinni. Samassa puhelinkin soi. Tämäkin kaveri tuli nopeasti haaviin ja kerkesin siinä vielä vastata puhelimeenkin. Matti soitti ja pyysi pientä palvelusta, oli unohtanut laittaa seuraaville asiakkaille WillaTaimenen avaimet. Kuitenkin ilmoitin kalan olevan haavissa joten puhelu loppui kuin seinään ja lupasin soitella takaisin kun kalastuksen olen lopettanut. Päivän kolmas taimen oli kuitenkin haavissa vailla vapautta ja sen hänelle myös soin. 







Tämän kalan jälkeen päätin heittää vielä max 20heittoa tai yksi kala. Kauaa ei tarvinnu tätä haavetta odottaa kun jo toisella heitolla puras. Tämä kaveri vetäs suoraan pinnan alla piilevään uppotukkiin ja piuhat poikki. Ollut vissiin ennenkin kiinni kun tiesi tasantarkkaan minnepäin mennä jotta saa nopeasti vapauden. Hieman jopa vitutti, larvaan tuntu hyvin purevan ja kokopäivän olin melkeimpä heitellyt nymfejä.....



Tein vielä yhden perukkeen ja laitoin samanlaisen setin. Ajatuksena heitellä samalla kun kahlailee takaisin autollepäin. Heitin samaan kohtaan mistä edellinen kala otti kiinni, eka heitto ja taas siimoja vietiin. Nyt löin liinat kiinni ja painostin väkisin kalan tulemaan toiselle puolelle itseäni jolloin uppotukki ei koidu kohtaloksi. Kala kun alkoi uimaan minua kohti ja huomasin sen uivan todella läheltä päätin kokeilla onnea ja työntää haavi summassa pinnan alle. Haavissa alkoi tuntua painoa ja huomasin onnekseni kalan uineen suoraan haaviin, joten tämä oli päivän helpoin väsytys. Tämäkin vain äkkiä takaisin kasvamaan sillä virtaa tuntui riittävän, luultavasti sama kala mikä oli vetänyt uppotukkiin. Sillä tämän jälkeen rantaan kahlattua ja heiteltyä koko matka, ei enään tärppejä tullut. Tämäkin kaveri pääsi lipsahtamaan käsistä sillä kädet olivat jo niin turtana kylmästä sekä märät. Mutta sain kuitenkin pari kuvaa napattua ja jos oikein tarkaan katsotte kuvia niin toisessa kuvassa pinnan yllä näkyy pyrstö ja toisessa pinnan alla loput kalasta.










Tästä oli hyvä lähteä hakemaan WillaTaimenen avaimia ja toimittaa ne sovittuun paikkaan seuraavia tulokkaita varten. Oli taivaallinen tunne kun auto alkoi lämpenemään, puhaltamaan kuumaa ilmaa ja varpaisiin tunto palaamaan. Lähtiessä piti vielä ottaa se yksi aurinkoinenkin kuva. 






Tuli vielä huomattua näin kylmän veden aikaan että viimevuoden finaaleiden viimeisen jokijakson rantakivi johon kaaduin joka helvetin kerta kalaa mittaukseen vietäessä, koitui sittenkin simmsien kohtaloksi. Sääressä toki muistona 2cm halkaisijaltaan komeileva pyöreä arpi, sekä verinen lahje sisältä ja nyt löydetty reikä. Syksyllä sitä ei huomannut vaan luuli vain veren kastelleen toisen jalan. Kuitenkin tällä vedenlämmöllä sen huomasi hyvinkin äkkiä, notta vuotaahan se sittenkin perkale. Nyt siis odotellaan housujen kuivumista jotta pääsöö liiman kanssa läträämään, sekä tulevaa kesää!! Läsä kun tulee olemaan itselle isossa roolissa ensikesänä, niin vapaa-ajalla kuin kurssien puolesta.









Writed By: Atte Valkama