torstai 1. syyskuuta 2016

Atte goes to Jokierä Oy





Jokierä Oy JKL



Noniin. Kesä meni taas että heilahti ja se olikin itsellenikin hieman erikoisempi. Päädyin alkuvuodesta Perhokolmion Voiton kanssa juttusille lähinnä sponsoriasioista naisten joukkueen puolesta. Kevät meni eteenpäin ja alkoi pikkuhiljaa karsintarumba sekä messut ym. Sitten tapahtuikin jälleen asioita jotka ajoivat minut päätökseen luopua naisten joukkueen managerin roolista ja sen jälkeen tapahtuikin paljon asioita jotka yksi johti toiseen ja toinen kolmanteen.



Ilmoittaessani Voitolle asiasta etten toimi enään managerina, päätti voittokin luopua pääsponsorin roolista, periaatteen miehiä kun hän on. Tässä vaiheessa jouduin myös repimään kaikki asiat auki ja kertomaan julkisesti asioita, joita en olisi halunnut muiden tietävän ( edellinen blogiteksti jonka jo otin pois ) kuitenkin Voitolla oli selkeät sävelet ja kuultuaan että olin työtön, tarjosi hän kesäksi hommia. Tartuin oitis tilaisuuteen ja astuin Perhokolmion palvelukseen. Kesä menikin aikalailla töissä ja kisoja sekä pari kurssia vetäessä. Vapaa-ajan kalastuksen jäädessä erittäin vähälle ja se taas näkyikin finaaleissa, toki monien sattumien summalla oli oma osansa mutta suurin tappio oli lähteä ns. kylmiltään kauden tärkeimpiin kisoihin.



Kuitenkin kesä kului ja Voitto ilmoitti myyneensä Perhokolmion liiketoiminnan Joensuulaiselle Jokierä Oy:lle jonka omistavat herrat nimeltä Jarkko Jokinen ja Mika Lappainen. He päättivät tuoda pyssy sekä paukkumyymälän Jyväskylään ja samalla rykästä uuden kivijalkamyymälän Etolan taloo Seppäläntie 5 osoitteeseen. Samalla kun Perhokolmion tuotteet siirtyi uusiin tiloihin ja osoitteeseen siirtyi myös viimeisimmän kolmion työntekijät. Jani jäi pois jo kolmion loppumetreillä ja vanhakonna Erkki Hämäläinen 7vuoden takainen kolmion työntekijä teki comebäkin ja siirtyi asevastaavaksi uuteen myymälään. Voitto taaseen vastaa koko Jokierä Oy:n kalastuksesta ja itse pysyn kalapuolella, sekä Jokierän toiveena uudistaa perhokalastus kokonaan ja sen lupaan tehdä.



Kunhan vihreä valo syttyy ja saan luvan tilata uutta tavaraa hyllyyn, tulee näistä jatkossa tietoa sitten facebookkiin, instagramiin, verkkosivuille ym. Joten olkeehan kuulolla. Tuotteiksi tulee paljon merkkejä jotka eivät ole kovin tunnettuja Suomessa, vielä... Mutta sitäkin laadukkaampaa, joten tulevaisuudessa voi verkkokaupastakin tilata huoletta luottaen laatuun. Verkkokauppa on toistaiseksi pahasti kesken ja siihen tulen panostamaan heti kun tuotteen ovat saapuneet myymälöihin. Tämähän nyt ei ole kovin virallinen kanava mutta toivoisin kommentteja teiltä tänne mitä haluaisitte? lähinnä mielessä on pyörinyt liikkeen toimitiloissa järjestettävät pienet sidontaillat, teoriaillat tekniikoista ym. Vetäjinä minä itse, sekä kilpakalastuspiireistä tuttua kermaa, maahantuojia ym? Sekä ensikesänä järjestettävät perhokalastuskurssit Läsäkoskella/Muuramenjoella. Miltä tälläiset kuullostaisi?



Tännekkin blogiin tulee juttuja tasasen hitaasti niinkuin nyt on päässyt käymään, ei silllä etteikö mielenkiintoa olisi vaan sillä että tunnit loppuu kellosta yksinkertaisesti kesken. Parit tuotetestauskirjoituksen tulevat kuitenkin vielä tänävuonna, perukesiimoista sekä järvikalastusmateriaaleista, että koukuista.



Ja muistakaa että toiveita otetaan enemmänkuin mielellään vastaan ja mahdollisimman paljon. 



TERVETULOA morjenstamaan itse liikkeelle.
















Writed By: Atte Valkama