maanantai 8. lokakuuta 2012

Havulampi SM-karsinnat



Lampikarkelot 
6.10.2012



Ounasjoelta Kotia ajellessa Kojamon Pietari "sipe" Sipponen soitti ja kysyi että otanko vastaan kisapaikan havulammen syyskarsinnoista, hetkeäkään ei tarvinnut asiaa miettiä kun lupauduin kisaan mukaan. Samalla peruin kisapaikkani Risulammen karsinnoista, sillä tiesin että olkapääni ei kestä vielä heittää koko päivää takaheittoa maksimisuorituksilla.



No koko viikon pumppasin tietoa Kojamon kisakonkareilta "sipeltä" ja "rysältä" että mitä siellä kannattaisi uittaa ja millä siimoilla, näissä lampiasioissa touhuni kun on vielä aivan lapsen kengissä.


Kuitenkin viikko kului äkkiä perhoja sitoessa ja oikein fiksuna kävimme vielä kauhean himon partaalla "rysän" kanssa päästelemässä pari tuntia enduroa torstaina, jonka myös tiesin tekevän hallaa olkapäälle. No sitä se on kun tyhmyys kulkee tässä ruhossa kiinni niin minkäs teet?


Koitti Lauantaiaamu ja oikein hyvin muutaman tunnin yöunilla levänneenä lähdin 05;40 nollat taulussa ajelemaan kohti Vaajakosken ABC-huoltamoa jossa sovimme "rysän" kanssa reffit ja tästä jatkoimme yhdellä autolla.


Paikanpäälle saavuttua oli vielä aivan sysimustaa ja pakettiauton takakontin valossa aloimme kasailla kamppeita ja sitoa perhoja kiinni, ehkä olisi kannattanut hetki odotella että päivänvalo olisi antanut tukensa solmuja tehdessä, selvinnee teille pian.


Arvonnassa nostin itseni A-ryhmään joka siis pääsi aloittamaan kilpailun. Tässä vaiheessa matkin vähän herra Pietari "sipe" Sipposta ja kirjoitan jakso kohtaiset kommellukset.


Jakso 1.

Pilli kun soi valmistautumiseni oli vielä aivan puolitiessään, aloin tässä vaiheessa irrottelemaan perhoja vavasta jotka oli vähän päässyt kietoutumaan vavan ympärille. Katsoin ylös ja vastarannalla Jyrki Hiltunen jo haavitsi ensinmäistä kalaansa. Sain kun sainkin perhot irti vavasta ja valmistuin heittoon, no voehan helvetti sentään, heitin ja huomasin että siinähän se litkan päätyperho oli rantapuskassa kiinni PRKL! Tätä irrottaessa kuului jo molkse sieltä täältä ja kaloja nousi haaviin ja meikäläinen ei ollut saanut edes perhoja lampeen asti vielä, hitaasti hyvä tulee? Heitin toisen heittoni ja sain samalla pelin avattua, mittauksessa kävi ensinmäinen lampikisakalani. Heitin pari heittoa ja tälli, tapsi poikki! No, kaksi liitsiä vielä litkassa ja homma jatkui, heitin ja taas tälli! katsoin että no jumalauta, taas tapsi poikki! No mutta eihän sitä tosimies tarvitse kuin yhden perhon, sillä harvoin se kala kahta samanaikaisesti syö. Heitin pari heittoa ja sain tällä kertaa kalan pysymään kiinni ja siimat kestämään, sain siis mitattavaksi toisen kisakalani. Sain vielä tämän jakson viimeiseltä puolituntiselta yhden kirbelin ottamaan nymfeihin (järvellä ei minkäänlaista luottoa näin pieniin perhoihin) ja peli oli avattu. 

Jakso 1, 3 kalaa ja jaksosijoitus 6.

Jakso 2.

Uudet perukkeet tehtyäni ja solmut varmistettuani aloitin kalastuksen ja nyt sain jo heti pillin soidessa perhot veteen asti, tällä jaksolla sain 2 kalaa liitseillä 5min sisään ja loppu puolituntinen menikin sitten eri settejä kokeillessa. Poolin vaihto ja tältä poolilta en saanut kuin 2 hyvin hentoa tärppiä joista kumpikin jäi tartuttamatta. Menimme viimeselle poolille josta tietääksesin kipataan lampeen kaikki se kala. Tältä poolilta sain vielä yhden kirjon ja mielestäni jakso meni ihan hyvin, niin itseltä kuin taistelupariltani Ville Strandmaniltakin.

Jakso 2, 3 kalaa ja jaksosijoitus 1. samoin myös taisteluparini Ville otti jaksovoiton B-ryhmässä






Jakso 3. 

Kisan viimeinen jakso alkoi ainoastaan yhdellä varovaisella tärpillä jota en saanut enään toista kertaa ottamaan, poolin vaihto ja tässä vaiheessa tuli vuoroon kahlauspooli josta sain pari tärppiä ja yhden kunnon tällin, jossa menetin nymfisetistä keski ja päätyperhot. Ärsytti ja paleli ja olkapää huuti jo hoosiannaa, sillä tajusin vasta edellisellä poolilla että mukana oli kuin olikin särkylääkettä, tosin hieman liian myöhään. Viimeiselle poolille siirtyessä en oikein enään saanut heitettyä kovin hyvin ja hämäräkin alkoi painamaan tummien aurinkolasien johdosta hieman. Tällä poolilla sain kuitenkin vielä 2 kalaa kiinni, parin potkun verran pysyi mutta ei haaviin asti ja yhden tärpin.. pilli soi ja se oli siinä!


jakso 3, 0 kalaa ja jaksosijoitus 9.



Loppujen lopuksi Team KojamoRallin väki sijoittui ihan hyvin vaikka siltä ei alussa näyttänytkään, itsellä kisa meni mielestäni todella hyvin, joka jaksolla ja poolilla sain jonkunlaisen kontaktin kaloihin ja joistain jopa haaviin asti. Loppujen lopuksi sijoitukseni oli mielestäni hyvä 10/18




KojamoRallin Pietari "sipe" Sipponen sijoittui hienosti sijalle 6. ja suomen eliittiin kuuluva Mikko "rysä" Räsänen otti kuin ottikin toisen tauon paineista ja ressistä huolimatta mitalin kotio ollessaan sijalla 3. 


Hieno kisa ja hieno syksyinen päivä. 


Kiitos kisajärjestäjille ja kaikille mukana olleille kisamiehille!







Written By; Atte Valkama

2 kommenttia:

  1. ois tarkotus käyä siel havulammella viel täs syksyllä et sais tuntumaa kaloihin. Oon lukenu aika paljo näit blogeja ja oon tullu siihe tuloksee et havulammella kalaa riittäs? Minkäs värine liitsi ois hyvä kirrelle ja minkälaista uistinta kannattas kokeilla? Aattelin kysästä sinulta ku oot tuolla käyny.

    VastaaPoista
  2. No tota Havulampi on paikka josta koskaan ei varmaksi tiedä, mutta kalaa siellä kyllä on!

    Ihan perus musta,valkoinen,oranssi,ja oliivit, oranssilla tai mustalla kuulalla.

    Uistimista en tiedä, ei ole tullut kalastettua virvelillä 10vuoteen.

    T: Kojamon poppoo

    VastaaPoista