torstai 4. lokakuuta 2012

Ruskaa pakkasessa! @ Ivalo



Toinen aamu toi mitä toivoin
23.9.2012



Aamulla heräsin siihen kun aurinko pilkisti ikkunasta suoraan silmääni, heräsin ja mieleni valtasi heti hyvä olo, nousin ylös ja menin kahvin keittoon.


Siinä sitä sitten muutkin heräili ja kaffit ja aamupalat rohmutessa ja muutamat perhot sidottua oli aika lähteä käymään järvestä laskevalla koskiosuudella. Kuitenkin ennen tätä koskikolistelua vedimme taas näitä puisia kalajäljitelmiä veneen perässä joka antoikin minulle yhden 46cm järvitaimenen joka päätettiin ottaa ruuaksi. Jatkoimme uistellen koko matkan tälle koskelle ja matkalla ei sitten muuta siiman päähän erehtynytkään.





Koskiosuus josta tietäen tulee hyvää harria oli nyt jotenkin oikukas ja alajuoksulta josta yleensä saa niittää todella paljon kalaa, ei tällä kertaa tullut kuin kymmenkunta harria ja itse sain kosken niskan imusta pari tammukkaa, jotka saivat vapautensa. Kolusimme tätä pientä ja lyhyttä kosken pätkää reilu tunnin ajan vielä saamatta mitään mainittavaa. Koluamisen jälkeen kävimme veneestä hakemassa eväät ja puita ja teimme niskan kiville tulet jossa päätimme kurat kiehauttaa ja leivät nauttia, kelikin kun oli mitä mainoin syksyinen keli.







Eväshetken jälkeen kasailimme kamppeet ja lähdimme takaisin tuon puukapulan uittoon. Köröttelimme pois koskelta ja pääsimme näille hyville ottipaikoille ja laskimme vieheet veteen, hetken ajelimme näiden tärppimestojen ohitse ja toisella kierroksella sain taas "istarin" joka pääsi takaisin, samoin myös Maija, tai siis ei me Maijaa järveen heitetty vaan Maijankin "istari". Vedettiin vielä kolmas lenkki ja tämän kolmanne lenkin päässä on ns. "ison" kalan paikka josta ohiajettua ajattelin että ei se tänäänkään ole otillansa kunnes Maija ilmoitti että nyt on! minä löin vehkeet seis ja "jokkepapan" kanssa kelailtiin siimat sisään ja huh huh! Niin se vaan taas näin kävi että Maija otti erävoiton ja konautti meitä Norjan taimenista elbaajille kuokkaan kunnolla tällä 57cm järvärillä!!





Tämän jälkeen heitimme vielä tälläisen ns. Taistopappani opettaman kunniakierroksen ison kalan paikalla, tietenkin toivoen että sisko tahi veli olisi myös otillaan, mutta voin tässä vaiheessa kertoa että kyllä siitä on ihan enemmänkin tullut se kunnia kierros....


Tässä vaiheessa lopetimme uistelun ja lähdimme mökille syömään, saunan lämmittämiseen ja näiden kalojen savustamiseen, tai siinä oli Maijan ja "Jokkepapan" rojektit, itse menin liiteriin mäiskimään puita ja tein halkovarastom täydennystä.


Taasen saimme syödä hyvin ja saunoa lämpimästi, mielessä vielä iltasiivuksi suuhun savutaimenta. Saunasta tultua katsoin taaseen ohimennen lämpömittaria ja ulkona alkoi olla ilta klo 21 paikkeilla jo -2 astetta, aivan kuten edellis iltanakin, ja vielä täysin kirkas taivas ja peilityyni järvi varmasti laski vielä pari astetta pakkasta lisää yön pikkutunneilla.


Näihin tunnelmiin oli mahtava käydä nukkumaan, maha täynnä ja muutaman hyvän kuvankin kerkesin illalla auringonlaskiessa järvestä ottaa. Tähän oli hyvä päättää tämä päivä ja huominen tiesi siirtoa Ounasjoelle sillä Ivalo oli tältä kesää koluttu ja mökki talviteloja vailla valmis..












Written By; Atte Valkama



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti